Jalkapallokulttuurin muutos eli onko ”kannattaja” sama asia kuin ”fani”?

 Tammelan Voimalle 10-vuotisjuhlapäivänä 30.9.2023, jolloin TPV varmisti
 nousunsa Kakkoseen.

1980-luvulta lähtien yleiseen käyttöön on vakiintunut uusia sanoa. Ennen puhuttiin tiedotusvälineistä, makaronista ja kannattajista, mutta nykyään mediasta, pastasta ja faneista. Onko sanojen ”kannattaja” ja ”fani” välillä eroa, kun kyse on jalkapallosta ja sen harrastamisesta? Seuraavassa mielessä on. Käytän hyväkseni itseään konservatiiviseksi anarkistiksi kutsuvan ranskalaisfilosofin Jean-Claude Michéan (s. 1952) ajatuksia, jotka hän on esittänyt jalkapalloa käsittelevässä pienessä kirjoituskokoelmassaan Le plus beau but était une passe (Kaunein maali oli syöttö, 2014).

Michéa on saanut kirjansa nimen Ken Loachin elokuvasta Looking for Eric, joka kertoo Manchester Unitedin vanhoista peruskannattajista. Elokuvan nimessä mainittu Eric on elokuvan päähenkilön kuviteltuna henkisenä tukena toimiva Eric Cantona. (Päähenkilön kysymykseen Cantonalle, mikä oli tämän kaunein maali, Cantona vastaa: syöttö.) Ken Loach kuuluu niihin nykyelokuvan harvoihin ohjaajiin, jotka teoksesta toiseen ovat kuvanneet työväenluokkaista elämää. Tämä yhteys on Michéalle tärkeä: jalkapallo syntyi työväestön harrastustoiminnasta, ja sillä on edelleen tämä kansanomainen luonne esimerkiksi Etelä-Amerikassa. Michéa jopa katsoo että keskeinen syy sille, miksei jalkapallo ole koskaan todella kotiutunut Yhdysvaltoihin, löytyy vahvan työväenluokan puuttumisesta maasta. Michéan päämurheena onkin jalkapallon kaupallistuminen tai porvarillistuminen, mikä on muuttanut pelin perusluonnetta. Tähän liittyy ero tai merkitysvivahde, joka on mahdollista nähdä sanojen kannattaja ja fani välillä.

Jalkapallofaneista ei puhuttu 1970-luvun taitteessa, kun edellisen kerran istuin aktiivisesti jalkapallokatsomossa käydessäni nuoruudenystävien kanssa Helsingin Olympiastadionilla mestaruussarjan peleissä (vakiopaikkamme oli itäkatsomossa aukon 29 yläpuolella). Faneista alettiin jalkapallon yhteydessä meillä puhua vasta siinä vaiheessa, kun jalkapalloseurojen pyörittämisestä tuli liiketoimintaa, johon liittyy oheistuotteiden myynti. Tunnetusti tämä kehitys voimistui 1990-luvulta, jolloin Englannin liigan sääntöjä muutettiin. Sanan vakiintumista auttoi toki se, että faniudesta alettiin puhua laajasti muissakin yhteyksissä. (Yhdysvalloissa elokuvan himoharrastajia kutsuttiin jo sata vuotta sitten movie faneiksi.) Näin on syntynyt tilanne, jossa voidaan tehdä ero sanojen kannattaja ja fani välillä: kyse on näkökulmasta jalkapalloon.

Merkityseroon liittyy urheilutapahtumien muuttuminen hengeltään yhä enemmän amerikkalaismalliseksi viihteeksi. Yhdysvalloissahan osattiin jo varhain tehdä urheilusta show businessiä, siis liittää siihen markkinahenkisyys ja rahanteko. Annan esimerkin siitä mitä tarkoitan. Kävin vuosi sitten Suomi–Ruotsi-yleisurheilumaaottelussa katsomassa uusittua Olympiastadionia. Ottelun seuraaminen oli yhtä piinaa, kun koko ajan pauhasi musiikki kovalla ja vähän väliä kuuluttaja nostatti yleisön henkeä tekopirteällä tavalla (cheerleading on tyypillinen ”Amerikan-laina”). Päätimme elämänkumppanini Louhin kanssa, että sai olla samalla viimeinen kerta. Jos jalkapallopeleihin tulee vastaava räikeä vire, jätän vihreän veran seuraamisen.

Mutta tuskin tämä ääri-ilmiö kohtaa meitä, vaikka TPV nousikin Kakkoseen. Silti olen sitä mieltä, ettei selostajan pitäisi jalkapallossakaan olla liian selvästi kotijoukkueen puolella. Tähän lopuksi sopiikin erottelu, jonka Mikael Melan on kirjoituksessaan ”Ihmiset jotka rakastavat jalkapalloseuroja” (2014) tehnyt. Melan on filosofi ja TPS:n pitkäaikainen kannattaja, joka pohtii filosofisella täsmällisyydellä sitä, minkälaisia jalkapalloseuroihin kiintyneet henkilöt ovat. Lainaten S. Mumfordia (Watching Sport, 2012) Melan erottaa partisaanin ja puristin. Partisaani on jalkapalloseuran kannattaja, joka suosii ”tylsää voittoa viihdyttävän häviön sijaan”. Voitto on siis hänelle kaikki kaikessa. Puritaani taas asettaa ”kaiken yläpuolelle pelilliset ansiot”. Tärkeintä hänelle on pelin tuottama mielihyvä, ja se on aidoimmillaan pelin ollessa todella kaunista. Puristin asenteen soisi pitävän partisaanin puolueellisuuden aisoissa.

Muuten, se minkä seuran kannattajaksi ihminen ryhtyy, ei Melanin mukaan ole järkiperäistä. Henkilö voi päättää, minkä joukkueen pelejä alkaa seurata. Hänen omassa päätösvallassaan ei kuitenkaan ole voimakkaan tunnesiteen muodostuminen itsensä ja seuran välille. Rakkaus ei valitse kohdettaan.

Tarmo Malmberg

            Mypa - TPV syksyllä 2018. Artikkelin kirjoittaja taputtaa toisena vasemmalta.

Aleksi Rantanen - tavoitteena lisää kokemuksia ja onnistumisia

Aleksi Rantanen on tehnyt viime kausien kuluessa niin suuren vaikutuksen Tammelan Voimaan, että hänet valittiin kauden kummipelaajaksi. Mies on jatkanut tänäkin kesänä samaan malliin puolustuksen tukipilarina ja etevänä pelin pyörittäjänä, laitanousuja unohtamatta. Seuraavassa Aleksi kertoo meille muun muassa mielipiteitään valmennuksesta, pelaamisesta kolmosessa ja tulevaisuuden tavoitteistaan.
Haastattelu nauhoitettiin Tampereella 20.7.2023.

Kausi on puolessa välissä ja teillä oli reilun viikon treenitauko. Oliko paussi tarpeen?
Totta kai oli tarpeen, on ehtinyt pikkuisen huilata. Ei kuitenkaan ihan liian pitkä tauko, että tatsi pysyi hyvänä. Kun palasin treeneihin, niin kyllä kuitenkin huomasi, että on vähän lomailtu... Mutta sama vireys tulee sieltä aika nopeastikin takaisin. Ja kausi jäi kuitenkin ihan hyville paikkeilla, sarjasijoitus on ok ja pelit sujui suhteellisen hyvin. Ei ollut mitään isompaa ongelmaa, siitä on hyvä jatkaa.

Treenasitko lainkaan tauon aikana?
Mulla on ollut aika paljon töitä, mutta jotain omatoimista olen tehnyt. Viime kauteen nähden jopa vähemmän, työ on ehkä vienyt siitä aikaa. Mutta ei treenit tuntuneet mitenkään isommin erilaiselta kuin ennen taukoa, ihan hyvin olen pysynyt kondiksessa.

Oliko kauteen valmistautuminen mitenkään erilainen kuin vuosi sitten?
Tietysti erilaisia taktisia juttuja on, mutta muuten aika samanlainen rytmi. Ei mitään isoja muutoksia, kuitenkin sama porukka ja samat valmentajat.

Eli valmentaja Ash Civil ei ole keksinyt mitään isoja uusia juttuja, mitä olisi pitänyt omaksua täksi kesäksi? Mehän ei kuitenkaan viime vuonna voitettu sarjaa, vaikka olisi pitänyt.
Pelillisiä juttuja kyllä, mutta käytännön puolelta ei välttämättä niin isoja, eikä ehkä tarvitsekaan. Enemmän on keskitytty pelilliseen puoleen, mutta niitä ei ehkä kannata avata liian paljon, heh…

Tunnut olevan tyytyväinen valmennuksen panokseen.
Kyllä, se on aina ihan huippuluokkaa.

Saatiin vielä maalivahtivalmentajakin, mikä on iso asia kolmosen tasolla.
Joo, ja rutinoitunut. Hilalla [Mika Hilander] on oma tyylinsä, sieltä tulee kaikenmoista juttua, nostattaa yhteishenkeäkin.

Vaikeaksi voittamisen tekee se, että vastustajat tuntuvat usein laittavan juuri meitä vastaan 110% peliin, ja toinen asia on tietenkin vahvasti puolustusvoittoinen peli.
Joo, se on huomattu. On helppo heittää bussi siihen maalin eteen ja purkaa palloa 90 minuuttia ja koittaa vastahyökkäyksiä. Sitä vastaan pelatessa murtavissakin syötöissä tulee yllättävän paljon virheitä ja menetyksiä. Viime kauteen verrattuna puolustus on ehkä vähän erilaista. Silloin meille oli vähän ”shokki”, että joskus täytyi jopa puolustaakin sen hirveän ryöpytyksen jälkeen. Tuntuu, että se on parantunut. Me osataaan puolustaa ja löytyy pitkäjänteisyyttä puolustaa. Meillä on kestävyyttä ja sitkeyttä sekä ymmärrystä siitä, ettei onnistumisia tule koko ajan.

Tarvitaanko kauden loppuun vielä jotain erityistä, ettei käy niin kuin viime syksynä? Hoidetaanko loppukausikin samalla reseptillä?
Viime kauteen verrattuna on tullut pieniä muutoksia peliin. Rosteri on astetta laajempi eikä joka peliin tarvitse mennä samalla miehistöllä, mikä osaltaan vähentää loukkaantumisia ja pelaajilla on enemmän energiaa. Ja tietenkin jokaisesta pelaajasta itsestä lähtee se, että tekee perusasiat kunnolla niin kuin treeneissä on sovittu. Myös ennen peliä valmistavat asiat ja pelien jälkeen palauttavat. Nekin määrittävät tällä tasolla paljon. Ruokavalio, liikkuvuus, uni… ihan kaikki merkitsevät. Varsinkin kun kaikki panostavat samalla tavalla. Kausi on aika pitkä, joten pitää miettiä myös muita asioita, kuin sitä mitä tapahtuu kentällä.

Painottaako Ash mielestäsi tarpeeksi pelaajan omaa vastuuta ja tekemistä?
On paljon asioita, mitkä mainitaan ja mistä puhutaan. Sellaista mikä ei liity pelkästään kentällä olemiseen. Yhteishenkeen on tietysti panostettu paljon, se onkin ollut jo pitkään aika hyvä. Siinä ei ole mitään moittimista.

Entä ovatko omat suorituksesi vastanneet odotuksiasi?
Laitapakin rooli muuttui tähän kauteen, kun tuli uusia kuvioita sun muita. Aina sitä voisi toki parantaa. Toisaalta kolmosen taso ei mittaa ihan sitä koko osaamista. Kun saisi astetta kovempia pelejä, niin voisi näyttää ihan erilaiselta. Tuntuu, ettei joku syöttöprosenttikaan ole ihan parhaalla tasolla, siihen olen kiinnittänyt ehkä eniten huomiota tällä kaudella. Muutenkin ihan perusasioiden laatuun. Varsinkin kun nyt joutuu pitämään palloa ja pyörittämään, että saisi ne pelin perusasiat vielä paremmalle tasolle ja pystyisi sitä kautta kehittämään peliä. Sen ei tarvitsisi olla aina mikään erikoinen suoritus, millä peliä saadaan auki. Vaikka nopeaa kierrätystä, nopeatempoista syöttelyä, hyviä ekoja kosketuksia… Ei mitään ihmeellisiä temppuja. Mutta kun vastustajan taso ei ole aina paras mahdollinen, niin mekin mennään mukaan löysätempoisempaan peliin.

Miten valmistaudut peleihin? Onko sinulla joitain tiettyjä rutiineja, joiden avulla saat itsestäsi parhaan irti?
Alle kunnon yöunet, ja venyttely edellisiltana on myös aika tärkeää. Hyvä aamupala ja ruoka, ei nyt sen erikoisempaa. Ei suurta eroa arkipäivän rutiineihin, mutta ehkä pelipäivänä koittaa rentoutua vielä enemmän, ja varsinkaan näin kesällä ei viitsisi olla paljon auringossa. Nesteytys on tosi tärkeää, varsinkin jos juoksee paljon kentällä.

Puhutteko te paljon tulevista vastustajista ja niiden ominaisuuksista?
Kyllä, niitä käydään kunnolla läpi vähintään viikkoa ennen ottelua.

                                                                                            Kuva: Jyri Haapanen

Mistä sait aikanasi kipinän aloittaa jalkapallon pelaamisen?
Aloitin Ilveksen kaupunginosajoukkueessa, kuten aika moni muukin aloitti samaan aikaan. Ensimmäinen joukkue oli Ilves Kaleva. Sieltä se lähti. Ei tässä mitään taukoja ole ollut, siitä on joka vuosi edetty.  

Harrastitko siinä ohessa jotain muuta vakavasti?
Joo, ala-asteella aloitin salibandyn ja pelasin sitä KooVeessa aika montakin vuotta. Lopetin 14–15 -vuotiaana, kun aika ei enää riittänyt molempiin. Siitä sai sellaisia hyviä ominaisuuksia, mitä ei tule välttämättä harjoiteltua jalkapallossa. Varsinkin nuoremmalla iällä monipuolisuus on aika tärkeää.

Ketkä ovat olleet urasi kannalta tärkemmät tukijat?
Perhe, jotka kuskasi mua pienempänä treeneihin. Onhan sekin jo, että tulee töistä kiireellä kotiin ja lähtee heti viemään treeneihin ympäri Tamperetta. Ja kun oli vielä kahta lajiakin. Se on vaatinut oman aikansa, ja sitten kausimaksut ovat tietysti oma juttunsa. Nyt ei tarvitse sentään enää maksaa kausimaksua... Onhan tässä oma yhteisöllsyytensä, uusia ihmisiä ja kavereita. Urheilu ei ole joka päivä ollut se ykkösprioriteetti, mikä on laittanut tulemaan kentälle. Vaikkei joka kerran jaksaisi lähteä, niin sinne menee kun tietää, että muutkin on tulossa ja näkee niitä.

Oliko sinulla nuorempana joitain idoleita, joita ihailit?
Sen verran, että Emile Paul Tendeng Ilveksestä oli joskus sellainen suosikkipelaaja. Emeniken muistan vielä Ilveksestä ja Tammelasta, se ei ihan hirveästi siellä pelannut. Kun Emenike oli TamUssa, niin pelasin sitä vastaan TPV:n kakkosjoukkuessa.

Milloin siirryit Punakoneeseen?
Tämä on nyt neljäs kausi TPV:ssä. Kun vaihdoin joukkuetta, niin TPV:llä tuntui olevan aika hyvä tarjonta. Oli junnujoukkue ja miesten kakkosjoukkue, joka pelasi kolmosessa, mikä oli varsin kova taso. Kun en ollut miesten pelejä vielä pelannut, niin kolmonen oli hyvä sarja aloittaa. Ja toki miesten edustus, joka pelasi kakkosta. Siinä oli aika monta porrasta, joita pitkin pystyi kehittymään ja luomaan urapolkua. Muihin tamperelaisseuroihin verrattuna valintaan vaikutti se, että TPV on perinteikkäämpi ja tunnetumpi. Lisäksi minulla oli pari tuttua, jotka olivat myös lähteneet Ilveksestä. Jälkeenpäin heitä on tullut lisääkin.

Jos olisi mahdollisuus vaihtaa takaisin Ilvekseen, niin mitä tekisit?
En kai, TPV:llä on mahdollisuus nousta kakkoseen ja siellä on taas Ilves/2 vastassa. Ei siinä olisi mitään järkeä. Ajattelen enemmän niin, että oman kehityksen kautta voi nostaa omaa tasoa ja tekemistä sekä seuran sarjatasoa. Se lähtee itsestä eikä muista. Siirtyminen ja jatkuva vaihtaminen ei kuitenkaan välttämättä edistä omaa tasoa.

Eli mielestäsi edustuksen toiminta on tarpeeksi pitkäjänteistä ja luotat siihen, että ollaan oikeilla jalanjäljillä?
Kyllä sen valmennuksestakin näkee ja onhan mukana aika monta pelaajaa, jotka ovat olleet mukana siitä lähtien kun junioreja nostettiin edustukseen. Porukkaa on pysynyt aika pitkäänkin, jopa ihan junioreista asti. Heillekin varmasti merkitsee jonkin verran, että on saanut edetä edustukseen asti. Nuorempienkin on hieno nähdä, että seurassa pystyy edistymään, että sellaista tapahtuu oikeasti. Esimerkiksi Ilveksestä pudotetaan enemmän pelaajia pois ja niitä tulee enemmän muista seuroista.

TPV:n vetovoimatekijänä voisi olla enemmänkin se, että ollaan omien junnujen ja kasvattien seura. Menestys hinnalla millä hyvällä ei ole se ykkösjuttu, eikä me mitenkään voitaisikaan alkaa sellaiseen kilpailuun. Mikä sinun mielestäsi on parasta TPV:ssä?
Mielestäni juniorityö pistää kuitenkin silmään. On koululiikuntaa, harrastejalkapalloa ja kilpailullisempaa toimintaa, vaikka minkä ikäisille lapsille. Pyörätuolijalkapalloakin. Laajalti kaikkea erilaista. Myös seuran perinteikkyys on aika kiehtova asia, mitä kaikki ei välttämättä mieti.

                                                                                    Kuva: Jyri Haapanen                         
                        

Miten me saataisiin lisää väkeä katsomoon? Toki kolmosessa pelaaminen ja Tammelan puuttuminen ovat sitä vieneet.
Tietenkin Tammela oli oma juttunsa. Klassikkokenttä, jossa sain itsekin vielä pelata. Perinteikkyys houkutteli omalta osaltaan katsojia stadionille ja sijaintikin oli keskeinen. Tietenkin edustusjoukkueen menestys määrittelee paljon katsojamääriä, joten itse pitää vaan pelata paremmin... Kyllähän edustuksen menestys näkyy junioreihinkin, se näyttää sitä kurssia. Mutta ottelutapahtumaan voisi panostaa vielä paljon enemmän. Onko myynti parhaimmillaan, onko fanituotemyyntiä? Pystyisikö fiilistä nostamaan, jos olisi vaikka jotain heilutettavia lippuja? Ja sisääntulomusiikki ei aina kuulu siellä. Pieni juttu, mutta pitäisi tapahtua joka kerran. On monta asiaa, joita voisi heti alkaa parantamaan.  

Junnuja voisi saada houkuteltua enemmän peleihin vaikka siten, että tiettyjen matsien pitäisi kuulua heidän kauteensa. Samalla mukaan voisi tulla heidän vanhempiaan.
Jos vertaa TamUun tai Ilves-Kissoihin, niin meillä on se valttikortti, että meillä on kuitenkin ne juniorit. Sitä pitäisi kyllä käyttää jollain tapaa enemmän.

Minkälaisia unelmia ja haaveita sinulla on jalkapallourasi suhteen? Ovatko ne muuttuneet matkan varrella?
Minulla ei ikinä ole ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa tai tiettyä haavetta peliuralle. Toivon kehittyväni vielä siten, että voisin pelata korkeammalla sarjatasolla. Olen ollut erittäin tyytyväinen saamiini kokemuksiin ja muistoihin jalkapallon parissa, ja toivon saavani niitä paljon lisää. Välillä tuntuu, että olen nähnyt valtavasti asioita jalkapallossa, sillä uusia asioita pääsee oppimaan ja näkemään lähes koko ajan.

Olen ollut onnekas, sillä mitään vammoja tai loukkantumisia ei ole tullut. Siksi toivon, että terveys ja kunto pysyisivät hyvänä, ja pystyisin harrastamaan jalkapalloa mahdollisimman pitkään. Vaikka tässä iässä kehon rappeutumista ei liiemmin tarvitse vielä miettiä. TPV:n kanssa olisi hienoa saada enemmän positiivisia kokemuksia. Niitä voisi lähteä hakemaan esimerkiksi sarjanousun kautta, sillä pari viime kautta ovat lopulta päättyneet pettymykseen. Muutenkin olisi mahtavaa nähdä TPV pelaamassa isompia pelejä.

Yksi aikaisemmista ”haaveista” oli pelata klassisella Tammelan stadionilla, sillä olin ollut siellä pienempänä katsomassa Kakkosen, Ykkösen ja Veikkausliigan otteluita. Sain onneksi tämän toteutettua ennen stadionin remonttia 17-vuotiaana TPV-debyytissäni vuonna 2020.

Entä jos tämä kausi päättyy taas pettymykseen? Oletko yhä valmis jatkamaan Pallo-Veikoissa?
Kyllä mä luulen niin. Mutta nyt on paras sauma tehdä se nousu. Ja jos tulee toinen pettymys peräkkäin, niin kyllä se varmasti vaikuttaa moniin pelaajiin.

Haastattelu: Tuukka Termonen
Kuvat: Jyri Haapanen / Tuukka Termonen

Erityisliikunta elämäntapana

FC Inter on tunnettu parhaiten Veikkausliigajoukkueestaan, mutta tässä haastettelussa paneudumme seuran sähköpyörätuolijalkapallon historiaan sekä muun muassa lajin asemaan Suomessa ja maailmalla. Toimittajan kanssa juttusilla oli Erik Lundell, joka on palkittu FC Inter Powerchairin valmentaja. Häntä on suurilta osin kiittäminen siitä, että laji on saanut meillä jalansijaa. Haastattelu toteutettiin etänä tammikuussa 2022, mutta erinäisistä syistä johtuen julkaisu venähti. Ajankohta on tosin sinänsä otollinen, koska lajin SM-sarja on jälleen käynnissä.  

Miten törmäsit lajiin ensimmäisen kerran?

Oikeastaan kaikki lähti siitä, että halusin potkia palloa lapsen kanssa ja se ei oikein onnistunut, kun hän istuu sähköpyörätuolissa. Ennen kuin edes tiesin lajista, niin tein puusta levyn tuolin eteen ja potkittiin jumppapallolla pihalla. Huomasin lajin varmaan Youtubesta. Vuonna 2010 teetin prototyypin puskurista vanhaan ylimääräiseen sähköpyörätuoliin. Laji sai ensiesityksen lihastautipäivillä Turussa. Meillä oli yksi pallo ja yksi sähkäri, jota halukkaat saivat kokeilla. Luulin, että kun me esitellään tällaista niin väkeä tulee ovista ja ikkunoista, mutta sitä ei todellakaan tapahtunut. Joten homma jäi vähän jäihin pariksi vuodeksi.

Kuinka toiminta sitten käynnistyi toden teolla?

Helsinkiläinen Marita Tiri innostui lajista ja perusti Suomen Sähköpyörätuolijalkapallo ry:n ja ryhtyi myös puheenjohtajaksi. Mukana yhdistystä perustamassa oli Maritan lisäksi pelaajien perheitä ja muutama pelaaja. Ensimmäinen tavoite oli saada vähän treenejä käyntiin. Sitten tuli mahdollisuus mennä pelaamaan Pariisiin alle 18-vuotiaiden turnaukseen. Meidän poikien keski-ikä oli noin 10–11 vuotta, kun muut olivat 16–17 vuotiaita kokeneita pelaajia. Siellä me oikeastaan opittiin lajin saloihin ja saatiin tosi paljon apua irlantilaisilta ja amerikkalaisilta, jotka olivat kokeneita kävijöitä siellä.

Miten sait Interin mukaan toimintaan ja innostumaan yhteistyöstä?

Mehän aloitettiin nimellä Sport Club Liekki. Mutta kun tavoitteena oli saada laji Palloliittoon ja SM-sarja käyntiin, niin vaatimus oli, että seura on Palloliiton jäsen. Pikkuseurana ei nähty jäseneksi liittymistä vaihtoehtona. Mä otin yhteyttä Interiin ja ne oli heti mukana. Muistan hyvin kun ne sanoi, että Inter on avoin kaikille. Mun mielestä se oli tosi sopiva ja halusin liittyä siihen. Ja tietysti koska se on Veikkausliigajoukkue, niin se tuo näkyvyyttä ja uskottavuutta alussa. Ne ovat huomioineet meitä eri tavoin vuosien varrella ja luulen, että se on auttanut meitä tosi paljon. Olemme esimerkiksi saaneet uusia pelaajia mukaan.

Onko Inter auttanut teitä saamaan salivuoroja? Ainakin Tampereella on ilmeisesti aika vaikeaa saada kiinteitä vuoroja mihinkään järkevään aikaan.

Turussa on mielestäni hyvä tilanne erityisliikunnalle. Inter ei ole mukana, mä hoidan meidän salivuorot itsenäisesti Interin nimellä. Saan hakea ne mitä me tarvitaan ja hoitaa, että tulee haetuksi. Turussahan alle 19-vuotiaiden erityisliikunta on ilmaista.

Sanoit, että teille on tullut uusia harrastajia. Mutta mitkä ovat isoimmat haasteet lähteä mukaan toimintaan?

Isoin kynnys on pelituoli, toinen haaste on tietysti perheen jaksaminen. Perheessä, jossa arki on luultavasti vähän haastavampi kuin normaalisti pitäisi olla energiaa ottaa meihin yhteyttä, ottaa selvää asioista ja tulla vielä paikalle treeneihin tutustustumaan. Meillähän on kaikilla joukkueilla ekstratuoleja, joita voi lainata alussa. Heti ei tarvitse tehdä investointeja. Sekin voi kuitenkin olla yksi haaste, koska ihmiset luulee, että pitäisi olla tuoli ja maksaa se heti.

Saako tuolin hankittua jostain valmiina vai pitääkö olla käsityöläishenkeä, että sellaisen saa rakennettua?

Mäkiranta Tampereella, joka tekee salibandytuoleja, tekee näitäkin. Hän kehittää omaa suomalaista versiotaan pelituolista. Se on nimeltään Hammer.

Onko niissä teknisesti tai laadullisesti isoja eroja? Ainakin huippunopeushan on määritelty. Onko tämä kuitenkin jollain tapaa välineurheilua?

Suomessa on nyt kahta eri pelituolia käytössä. Tampereella on Bullet Englannista ja meillä Turussa on pelkästään Jenkkiversiota eli Strike Force, joka on ihan patentoitu tuoli. Sen suunnittelu on lähtenyt insinööripelaajalta. Juttuhan on periaatteessa siinä, että painopiste on mahdollisimman alhaalla ja moottoreissa on voimaa kiihtyvyyteen ja kääntymiseen. Eteen ja taakse vauhti rajoitetaan 10 km/h. Mutta tällä hetkellä ei mitata esimerkiksi millään tavalla miten tuoli kääntyy.

Sillä tavalla se on välineurheilua. Mutta koska nopeus on siis sama kaikilla, niin sähän et saa toista kiinni kuten jalkapallossa. Tässä on todella isossa roolissa pelin luku, sijoittuminen ja kaikki taktinen puoli.

Kun menin ensimmäisen kerran katsomaan turnausta Tampereella, niin mietin että onkohan se lainkaan kiinnostavaa, mutta kyllä siihen sitten tempautui mukaan. Tamperelaisillahan meni kauan, ennen kuin saivat ensimmäisen maalinsa tehtyä.

Juu, se oli huippua. Muistan, kun mulla meni ihan kylmät väreet. Olin toivonut itsekin, että tulisi se onnistuminen. Ne olivat treenanneet niin kauan ja jaksaneet uskoa siihen, että jossain vaiheessa se palkinto vaan pitää saada. Se oli kyllä hieno hetki.

Onko sinulla tarkempaa tietoa siitä, miten iso laji tämä on maailmalla? Mahtimaita ovat ilmeisesti ainakin Iso-Britannia, USA, Ranska ja Irlanti?

Sitten on nämä isot jalkapallomaat, ne on nyt tulossa ja tosi kovaa. Espanja, Italia, Argentiina, Brasilia. Euroopanmestaruusturnaus oli 2019 Pajulahdessa ja tämän vuoden (2022) syksyllä piti järjestää MM-kisat Australiassa. Ne on jo kuitenkin siirretty vuoden 2023 syksyyn.

Näille tapahtumille kun saa näkyvyyttä niin samalla saa lajillekin nostetta.

Kyllä, ja lajilla on myös mestareiden liiga. Sen piti olla 2020 Sveitsissä ja me oltiin menossa sinne Interin kanssa, mutta se peruutettiin kuten myös vuodelta 2021. Eli luultavasti tämä kerta jäi pois, se on siis järjestetty kahden vuoden välein.

Huomasin, että Suomessakin on tullut lisää joukkueita, SJK ja VPS.

Vepsuhan alkoi siitä, kun me mentiin TPV:n kanssa Vaasaan. Siinä oli mukana muutama pelaaja meiltä molemmilta esittelemässä lajia. Siellä oli tosi hyvin väkeä ja me ajateltiin, että tänne saadaan varmaan joukkue nopeasti. Mutta jostain syystä se hiipui siellä. Ne, jotka kävi Vaasassa treeneissä oli seinäjokelaisia ja siitä tuli SJK. Siellä toiminta on lähtenyt todella hyvin käyntiin, ne on tosi aktiivisia ja todellakin haluavat päästä pelaamaan.

Toivottavasti SM-sarja pääsisi pian jatkumaan, ne ovat hienoja tapahtumia. Jotenkin se yhteisöllisyys nousee siellä aina esille.

Pelaajille on erittäin tärkeää just se, että saa kantaa seuran väriä, että kuuluu johonkin. Myös se, että sulla on ne joukkuekaverit. Pelaajillahan on yleensä sellaista taustaa, että voi olla esimerkiksi hyvin harvinainen sairaus. Tässä saa samalla vertaistukea muilta pelaajilta, jotka ovat suurinpiirtein samassa tilanteessa. Ystävystyy, tekee ja onnistuu yhdessä, myös pettyy yhdessä.

Mikä on sinun mielestäsi parasta tässä lajissa?

Tämähän on mullekin harrastus ja kyllä mä nautin harjoitusten suunnittelusta ja siitä kun saan omat ideat vietyä pelaajille uskottavasti. Se on välillä vaikeaa, koska mä en itse istu pyörätuolissa. Välillä mun vanhempi poika sanoo, ettei hän tuota pysty tekemään, vaikka mun päässä se toimisi erittäin hyvin. Parasta on, kun näkee ne onnistumiset ja iloiset pelaajat onnistumisten jälkeen. Voi olla, että ovat tehneet maalin tai hoksanneet jotain pelillistä kentällä ja tulevat sanomaan, että toi oli oikeasti hyvä, mä sain sen pallon. Tai tekee hienon torjunnan ja tulee heittämään ylävitosta. Tuollaiset hetket tekee kaiken sen arvoiseksi, että tätä tekee. Pelaajat nauttivat tietenkin peleistä, niiden jännityksestä ja yhteisöllisyydestä, vertaistuesta. Että saat kokea kuuluvasi johonkin ja olet joukkueen jäsen. Maalivahti, maalintekijä, FC Interin jäsen, TPV:n pelaaja... Näiden asioiden luulen olevan pelaajille tärkeitä.

Haastattelu: Tuukka Termonen
Kuvat: Ewa Lundell