PALLOA JA PUNKKIA vol 3

Jalkapallo on perseestä! Kuluneen kauden aikana tämän tyylisiä aatoksia on vilahdellut mielessäni usein. Enkä lienee ainoa. Vaikka TPV:n kannattaminen on jo menneinä vuosina osoittautunut hermoja raastavaksi, niin tämä kesä jätti komeasti varjoonsa kaikki edeltävät epäonnistumiset. Nousukauden jälkeen fiilis oli korkealla ja toiveet helpohkosta säilymisestä realistiset. Mutta kaikki valui hukkaan erinäisten sekoilujen ja epäonnen vuoksi. Myönnettäköön, että ehkä taidotkaan eivät aina riittäneet. Kaiken tämän seurauksena pettymys tuntuu todella ankaralta. Lukuisien viime hetkillä menetettyjen pisteiden ja pilattujen pelien jälkeen olisi helppo sortua jossitteluun. Mutta parasta lopettaa se viimeistään nyt, tunnelma on muutenkin tarpeeksi katkera.

Kauden voi siis vähitellen unohtaa (jotain siitä voisi kuitenkin oppia!), joten jatketaan rallatellen eteenpäin kohti Tammelan Voiman syysbileitä. Kemumme kulkevat kolmatta kertaa Palloa ja punkkia -otsakkeen alla, vaikkei genrevalikoima noin rajoittunut olekaan. Tulkaa muuten ajoissa paikalle, aloitetaan ilta ennen bändejä vapaan seurustelun ja naposteltavien parissa. (Kriisiapuakin voi olla saatavilla.) Jokainen voi halutessaan tuoda jotain herkkuja pöytään. Aikatauluista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Tähdennettäköön vielä, etteivät kyseessä ole pelkät TPV-kannattajien bileet,  vaikka järjestäjinä toimimmekin. Tervetuloa siis kaikille! 

Kaikki kolme esiintyjää alistuivat vastaamaan Tammelan Voiman keskuskomitean musiikki-, kirjallisuus- ja teatterikasvatusosaston (MKTKO) asettamiin kysymyksiin ja saavuttivat näin nomenklatuuran hyväksynnän. Jatkossa itsekriitiikkiä kuitenkin suositellaan epäsuosioon joutumisen ehkäisemiseksi.

THE PHOENIX FOUNDATION on turkulainen pitkän linjan rockyhtye. Sen juuret kaivautuvat lähinnä punk rockin kevyemmälle laidalle, muttei eipä tätä viitsisi sen tarkemmin lokeroida. Kuunnelkaa itse! Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen Jallu näppäili meille auliisti mielenkiintoista informaatiota.

Kerrohan meille lyhyt historiikki? Mistä olette saaneet motivaation jatkaa näin kauan?

Bändi perustettiin tammikuussa 2002. Uudenvuodenaaton humalainen idea vietiin treenikselle asti ja homma tuntui toimivan. Kokoonpanoon tuli iso muutos joskus 2007 tai 2008 ja siitäkin se vielä pariin otteeseen hioutui nykyiselleen. Eka levy tällä nykyisellä kokoonpanolla ilmestyi vuonna 2014. Sitä ennen soiteltiin kolmisen vuotta ja julkaistiin kaksi levyä yhden lisäkitaristin voimin. Nykyään ollaan siis trio. Motivaatio bändin jatkamiseen on aina tullut ihan luonnostaan. En ole koskaan nähnyt mitään syytä lopettaa soittamista tai tämän tyylisen musiikin tekemistä. The Phoenix Foundation on mulle eräänlainen “esikoislapsi” ja lapsistani ehdottomasti se rakkain. Tämä bändi jatkunee niin pitkään kuin minussa henki vielä pihisee…

Minkälainen musiikillinen historia jäsenillänne oli ennen aloittamistanne? Entä mitä kaikkea muuta olette ehtineet tehdä musiikin saralla The Phoenix Foundationin ohella?

Mulla ei oikeastaan ollut mitään mainitsemisen arvoisia bändejä ennen The Phoenix Foundationia. Jotain erikoisräpellyksiä Varkaudessa (josta muutin Turkuun 90-luvun lopulla), mutta ne olivat lähinnä sellaista covereiden soittelua tai omia neliraituriprojektejani. Ei siis mitään sen “vakavampaa” bändijuttua. Turussa sitten tutustuin Vuokkoon ja Jamppaan, jotka soittivat sillä hetkellä Back Against the Wall –nimisessä bändissä. He taas pyysivät rumpuihin Hate Unitissa sillä hetkellä rummutellutta Hikkeä. Myöhemmin olen soitellut mm. bändeissä Wörm, The Stakeout, Kieltolaki, 1981 ja Vastusta. Muut Phoenixissa jossain vaiheessa vaikuttaneet tyypit ovat soitelleet (tai edelleen soittelevat) esimerkiksi tällaisissa bändeissä: Särkyneet, Death With a Dagger, Unkind, Myne, Büfo, Species Traitor, Toyfactory, Last Shot at Fame, Reality Show yms.

Kuinka kokoonpano on muuttunut vuosien varrella? Oletteko olleet koko ajan aktiivisia vai sisältääkö historia suvantovaiheita?

Tuossa ekassa kysymyksessä tähän jo vähän vastailinkin. Alkuperäisestä kokoonpanosta olen siis jäljellä vain minä. Bändissä on soittanut näiden kuluneiden 18 vuoden aikana yhdeksän eri tyyppiä. Nuo kokoonpanomuutokset ovat yleensä vain lisänneet bändin aktiivisuutta. Varsinkin uusien biisien suhteen. Ehkäpä tässä kuluneen vuoden aikana on ollut jonkinlainen pieni suvantovaihe meneillään? Vaikka tulihan meiltä alkuvuodesta uusi split 7” ja on tässä toki jo jotain uusia suunnitelmiakin taas alustavasti mielessä.

Onko ulosantinne muuttunut vuosien saatossa? Ainakin kehittynyt se luullakseni on... Onko teillä kotimaisia hengenheimolaisia?

On se toki muuttunut. Oma biisintekotyylini on muuttunut ja myös tyyli sovittaa biisejä yhdessä muun bändin kanssa. Varsinkin studiossa työskentely on tullut kivalla tavalla tutummaksi ja sitä kautta helpommaksi. Ja toki tuo yhteen kitaraan siirtyminen on myös muuttanut tapaa tehdä biisejä. Kotimaisia hengenheimolaisia on vähän vaikea nimetä. Yhtenä sellaisena tekisi mieli sanoa Ratsia, jonka kakkos-LP:tä pidän itselleni yhtenä tärkeimmistä vaikuttajistani. 2000-luvun alussa oli muun muassa Red Cabaret ja Manifesto Jukebox, joista varsinkin jälkimmäiseen meitä aikoinaan verrattiin vähän turhankin paljon. Samoja vaikuttajia meillä toki oli, mutta aika erilaista kamaa kuitenkin tehtiin ja tehdään edelleen. Nykybändeistä varmaan joku Custody on lähinnä samaa “heimoa”, vaikka luulen että meidänkin vaikutteet tulevat täysin eri bändeiltä.

Minkälaisessa asemassa sanoitukset ovat musiikkiin verrattuna?

Sanoitukset ovat mulle todella tärkeitä. Ne kai tästä bändistä mulle sen “rakkaimman lapsen” tekevätkin. Eipä niitä muiden tosin tarvitse ymmärtää. Jokainen tehkööt omat tulkintansa. Mulle ne ovat omia henkilökohtaisia päiväkirjamerkintöjä. Kuulijoille toivottavasti vain yksi instrumentti muiden joukossa. Ja onhan noilla uusimmilla levyillä ollut instrumentaalibiisejäkin. Kauniita ja koskettavia juttuja ilman sanoja…

Mitä ulkomusiikilliset seikat kuten levynkannet teille merkitsevät? Onko visuaalinen puoli tärkeää myös lavalla? Harrastatteko muita taiteellisen ilmaisun muotoja?

Kannet ja hienot kansitaiteet ovat myös aina olleet mulle todella tärkeä osa levyjä. Tietynlainen kokonaisuus viehättää. Keikkojen visuaalisesta puolesta en osaa sanoa oikein mitään. En oikein koe olevani mikään esiintyjä. Nousuhumalassa uskallan mennä ihmisten eteen ja pystyn soittamaan biisit liikaa jännittämättä. En kuitenkaan koskaan ole juurikaan nauttinut esiintymisestä…Päinvastoin! Mua kiinnostavat taidejutut muutenkin kuin The Phoenix Foundationin suhteen. Teen paljon kuvataidetta omille ja kavereiden bändeille. Ja jotain kuvataidejuttuja bändihommien ulkopuolellakin.

Mitkä ovat uranne huippuhetkiä? Entä onko teillä vielä jotain mitä haluaisitte saavuttaa tai jotain mitä on jäänyt hampaankoloon?

Vaikea kysymys! Mä olen aina tehnyt musajuttuja oikeastaan vain itseäni varten ja tuntuu, että olen myös onnistunut saavuttamaan kaikki tavoitteeni sillä saralla. Jos koitan mietitä joitain “huippuhetkiä”, niin ensimmäisenä tulee mieleen yksi keikka Turusta Aurinkotehtaan pyöräpajalta muutaman vuoden takaa. Olisin halunnut perua koko keikan paskojen henkilökohtaisten fiilisten takia, mutta päätin kuitenkin yrittää. Jotenkin ensimmäistä (ja ehkä myös toistaiseksi ainoaa) kertaa saavutin biisien kirjoitushetkellä vallinneet tunnetilat tuon keikan aikana ja unohdin täysin jännityksen ja yleisön (15 tyyppiä?) läsnäolon. Se oli jotenkin todella intiimi, tunteikas ja ikimuistoinen keikka. Mulle jäi vahvasti sellainen fiilis, että myös ne harvat paikalla olleet saivat keikasta samoja fiiliksiä kuin minäkin.

Keikka on TPV:n kannattajien järjestämä. Mitä futis teille merkitsee? Onko teillä suosikkijoukkueita? Millainen on jalkapalloskenen tila Turussa nykyisin?

Mä pelasin futista joskus junnuna. Siitä tuli kuitenkin liian vakavaa, joten 17-vuotiaana vaihdoin nappikset sähkökitaraan. Mexicon MM-kisat olivat viimeiset, joita joskus seurasin. Gary Lineker oli mun suosikkipelaaja silloin! Sen jälkeen en ole kauheasti urheilusta innostunut. Muistan kun olin itse Gothia-cupissa Göteborgissa Italia ´90 –turnauksen aikaan. Silloin vain pelasin, en seurannut. Muistan kuinka mua ärsytti, että muita kiinnosti TV:stä tuleva futis niin paljon. Turussa mulla on kavereita, jotka seuraavat Interiä ja kavereita jotka seuraavat TPS:ä. Mua ei kumpikaan kiinnosta. Olen siis täysin väärä ihminen vastaamaan siihen, millainen jalkapalloskenen tila on Turussa nykyisin. Lähinnä mua ärsyttää se, miten joku jalkapallo jakaa ihmisiä niin vahvasti kahteen eri leiriin. Jotenkin mä aina liitän urheilun ja sen fanittamisen sellaiseen “junttimeininkiin”. Ja usein siihen mun mielikuvaan myös sisältyy sellaista typerää kansallismielisyyttä yms. Vaan ei se toki aina niin mene. Esimerkiksi teidän porukalla (Tammelan Voima) on vahvasti avoimen antifasistinen meininki. Tuon tyyppistä futis- ja fanituskulttuuria kannatan. Mut joo…ehkä mä tosiaan oon vähän väärä tyyppi vastaamaan tuohon alkuperäiseen kysymykseen.

THE REGULATOR pitää yllä kotimaisen hardcoren perintöa ja synnyttää vähitellen myös uutta, kiihkeänä sykkivää materiaalia. Niila otti asiakseen kirjoittaa puhtaaksi bändin pohdinnat uteluitamme koskien, kiitos hänelle.

Milloin ja miten ajatus The Regulator -yhtyeestä syntyi? Kuinka paljon bändi on ehtinyt muuttua kokoonpanonsa ja musiikkityylinsä suhteen?

Minä (Niila), Mika ja Pate soitettiin Pakkosyöttö-nimisessä bändissä, mutta sen touhut loppuivat sitten. Oltiin kumminkin tehty uusia biisejä jonkin verran ja mietittiin, ettei luovuta niistä niin helpolla. Sitten Mika kysyi Tammisen Jannea mukaan huutamaan ja Janne tuli mukaan. Siinä vaiheessa bändi sai nimen the Regulator. Jannen kanssa me vedettiin pari keikkaa, mutta se on aika kiireinen kaveri, joten homma alkoi hyytyä. Lopulta me päädyttiin yhteisymmärryksessä siihen, että yritetään etsiä uusi vokalisti. Pate pyysi mukaan Teppoa ja nyt homma on taas lähtenyt rullaamaan. Tämä tuleva keikka on meidän eka keikka tällä uudella kokoonpanolla.

Minkälainen musiikillinen historia jäsenistöllä on? Kuinka se on vaikuttanut The Regulatorin soundiin ja tyylilajin valintaan?

Kaikilla on taustalla aiempia bändejä ja osalla ihan nykyisiäkin bändejä sivussa. Osalla on vähän pidempi soittotausta ja osalla vähän lyhempi. Bändien tyylitkin on ollut aika laajalla skaalalla, ainakin tämän punk- ja hardcoregenren suhteen ajateltuna. Ei me olla oikein tämän bändin kanssa valittu mitään soundia tai tyylilajia. Mika tai Pate tekee riffin ja mä sitten räpellän siihen rummut päälle parhaan taitoni mukaan. Tähän mennessä biisit onkin olleet jo valmiita, ennen kuin Teppo on alkanut tehdä sanoituksia ja lauluja muuten. Mutta tämä varmaankin muuttuu, kun saadaan nuo vanhat biisit hoidettua pois alta. Soundissa kyllä varmaan jollain tapaa kuuluu se, ettei me olla ihan ekaa bändiä virittelemässä ja varmaan siellä jotenkin kuuluu myös joitain vivahteita jokaisen soittohistoriasta, mutta en osaa oikein sitä sen tarkemmin kuvailla.

Mikä on bändiä eteenpäinvievä toimintaidea ja kantava voima? Mikä antaa suurinta nautintoa The Regulatorin suhteen eli mikä on parasta musahommissa?

Eipä tässä taida oikein mitään ideaa olla. Osittain tämä on sitä, että me ollaan tehty näitä musahommia jo niin pitkään, ettei osata lopettaa. Enkä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä. Soittaminen on muodostunut sen verran vakiintuneeksi osaksi elämää, että sitä tulee tehtyä ja se on hyvä tapa purkaa höyryjä. Parasta näissä hommissa on tietysti keikkojen soittaminen, mutta sen ohella myös uuden musan tekeminen on ihan mukavaa, ainakin silloin kun se sattuu sujumaan.

Ette ole ehtineet vielä julkaista mitään eikä The Regulator ole muutenkaan ollut kovinkaan aktiivinen tuomaan julki tuotoksiaan saati sitten tyrkyttämään itseään internetin kautta. Mistä "matala profiili" johtuu? Onko teillä kuitenkin jo suunnitelmia esimerkiksi levyjen suhteen?

Matala profiili johtuu tästä vähän aikaa sitten tapahtuneesta vokalistin vaihdoksesta. Biisien pohjia on nauhalla ja jonkin ajan päästä pitäisi saada laulutkin varmaan nauhalle. Ei me olla turhaan hötkyilty tässä. Sitten kun on saatu nauha valmiiksi niin yritetään keksiä joku julkaisija. Eli suunnitelmana on saada ainakin jonkinlainen lätty pihalle tässä lähiaikoina (huom! suhteellinen käsite). Jää nähtäväksi onko se sitten 7” vai LP.

Suomen punkskene elää vahvaa noususuhdannetta. Mitkä ovat valttejanne ja parhaita puolianne, joilla nousette esiin laadukkaasta bändimassassa? Keksittekö The Regulatorista joitain omaperäisiä ominaisuuksia?

Ehkä se, että ollaan vähän eri ikäisiä ja sikälikin vähän eri taustoilla tässä hommassa. Kaikilla on ollut erilaisia bändejä aiemmin, mikä tekee meidän musasta jollain tapaa omaperäistä. En keksi mitään tiettyä omaperäistä ominaisuutta, mutta en keksi kyllä oikein mitään bändiäkään, miltä me kuulostettaisiin, vaikka joissain biiseissä on tietty kuultavissa selkeitä vaikutteita.

Keikka on TPV:n kannattajien järjestämä ja nimeltään Palloa ja Punkkia. Mitä futis teille merkitsee? Sisältääkö se syvempiä merkityksiä kuin pelkkää viihdettä ja liikuntaa?

Kyllä meille futis on enemmänkin sitä viihdettä. EM- ja MM-kisat tulee seurattua ja ne on aina viihdyttäviä. Ja on ihan hienoa esimerkiksi se, että Teemu Pukilla on lähtenyt kausi liikkeelle hyvin Valioliigassa, mutta ei meistä kukaan taida olla mikään kovan luokan futisfanaatikko. Eli hieno peli kyllä, mutta ei se meille sisällä sen suurempia merkityksiä.

                                                            The Regulator (Kuva: Krista Kylmäkoski)

Tampereelta rynnistää PÖÖLÖ JA YSTÄVÄ. En tiedä mistä nimi on peräisin, mutta minut se meinasi karkoittaa pois ääreltään jo ennen ensimmäistäkään auditiivista kontaktia. Onneksi sain vihjeen, järkeni tervehtyi ja tajusin erehtyneeni. Ostin sitten levynkin Nikeltä ja olen sitä usein pyöritellytkin. Mutta vain silloin, kun jälkikasvu ei ole kuulolla.

Mitä kuuluu Pöölön ja Ystävän menneisyyteen eli miten ja milloin aloititte yhteisen taipaleenne? Löytyykö jäsenistönne historiasta muita mainitsemisen arvoisia yhtyeitä?

Yhteinen taival alkoi joskus noin 2015-2016 paikkeilla täsmälleen. Mainitsemisen arvoisia yhtyeitä yhtyeen historiasta löytyy lukemattomia kappaleita, mutta en nyt rupea niitä tässä mainitsemaan.

Kappalevalikoimanne kuljettaa kuulijaa aina herkästä iskelmästä rosoiseen punkrokkiin. Mistä olette saaneet innoituksen näin herkulliseen sekoitukseen? Osaatteko nimetä musikaalisia vaikutteitanne? Löytyykö sellaisia myös musamaailman ulkopuolella?

Kyseessä on todellakin tosi herkullinen sekoitus meidänkin mielestämme. Senpä takia se semmoinen on. Osaamme kyllä nimetä näitä vaikutteita, emme niitä nyt tässä käy nimeämään. Paitsi joitain ehkä. Lehdon Toni Somerolta muunmuassa on tosi kova mies. Antti Behm myös on vaikuttanut syvästi yhtyeen tapaan tulkita ilmassa väreileviä viestejä ja muodostaa niistä lyyris-musikaalisia taidekokonaisuuksia. Someron entinen kirjastonjohtaja ja palkittu runoilija Risto Rasa on hieno mies.

Sanoituksetkaan eivät ole yhdestä puusta vuoltuja vaan aaltoilevat tapettimuodin ja päihdehuuruisten ihmissuhteiden välisissä epätasaisissa maastoissa. Lisäksi niissä on sopivasti tummanpuhuvaa huumoria. Mistä saatte ideat näinkin erityylisiin lyriikoihin? Kuinka suuri itsekritiikki teillä on sanoitusten suhteen, ruoditteko niitä porukalla?

Monta lyyrikkoa on yhtyeessä ja yhdessä niistä riitelemme sitten. Koviten huutanut saa yleensä tahtonsa läpi. Jos jollain on toteuttamisen arvoisia ideoita, hän yleensä ottaa Koskenkorvaa ja

kovia huumausaineita saadakseen äänenvoimakkuutensa tilanteen vaatimalle tasolle. Kyllä!

Edustamistanne aihevalinnoista Tammelan Voimalle jalkapallo on toki rakkain (tai ainakin tasoissa päihteiden kanssa). Mainio Laitalinkin ralli kuvaa hienosti kuningaspelin kiihkeitä hetkiä. Mistä kappale kumpuaa? Millainen suhde teillä on jalkapalloon? Mikä pelissä on parasta?

Suhteemme jalkapalloon on sekä henkinen, psyykkinen että fyysinen. Laitalinkin ralli kertoo aikoinaan Tampereen seudun hiekkakentillä pelkoa vastustajissa ja omissa joukkuetovereissaan herättäneen taitoniekan ja armottoman viimeistelijän maineen saavuttaneen erään nimeltä mainitsemattoman Kaarlo Jussi Antero Terhon nopeasta oivaltavasta ajatusten juoksusta sekä unohtumattomista jalkapallollisista uroteoista. Yhtyeen jäsenten palkintokaappien hyllyt notkuvat niin palkinnoista, pokaaleista kuin pysteistäkin. Kuitenkaan mielestämme pelissä parasta ei suinkaan ole voitto, vaan tappio.

Toistaiseksi ainoa julkaisunne on kesällä 2019 ilmestynyt Tunnetko esimiesten värähtelyn? -niminen LP. Käsittääkseni painos oli varsin pieni, onko luottonne fyysisten äänitteiden menekkiin näin huono? Kuinka päädyitte tekemään juuri vinyylin?

Ei oikein saada mitään aikaiseksi. Tässä on tulos, kun ponnistelemme voimamme äärimmilleen. Keskitymme mielummin itse taiteeseen kuin sen julkaisemiseen. Kaikki on niin kovin vaikeaa.

Millaista palautetta olette saaneet levystä? Ovatko arvioijat tajunneet kupletin juonen vai oletteko pikemminkin väärinymmärrettyjä neroja? Mitä kriitikoiden kehut tai moitteet teille merkitsevät?

Hyvää palautetta on tullut. Leinonen sano että on liikaa autotunea, muuten on ollu posia. Ykskii jätkä sano että tykkää tosi paljon. Ainii ja Marzi Nyman anto Kaivosukeltaja-sinkulle kympin radiossa. Siitä tuli hyvä mieli.

Olette keikkailleet aika tiheästi ainakin Tampereella. Mihin muualle olette ehtineet? Mitä lavoja haluaisitte vielä valloittaa? Entä mitä muita suunnitelmia tai haaveita teillä on bändin suhteen?

Olemmehan olleet useasti muun muassa Hervannassa. Toivottavasti saamme itsemme kutsutuksi sinne jatkossakin. Uusi ep tulee kohtajoskus. Tampereella on kiva soittaa kun muualle on niin pitkä matka. Haaveenamme on kaikenlaisia juttuja, joita en nyt tässä sen tarkemmin käy seulomaan. Voin kuitenkin mainita muutamia asioita: Lievä raitistuminen ei tekisi pahaa kenellekkään, tai voi se tehdäkin. Eli ei siitäkään sen enempää.