Toivon ottelupari TPV-MYPA

Se on vihdoin totta. TPV taistelee noususta Ykköseen kahdeksan Kakkosessa vietetyn kauden jälkeen. Vastaan asettuu uutta nousua tekevä MYPA. Sekä MYPA:n että TPV:n historia on mielenkiintoinen ja värikäs. Tämä on Paltsaristin kumarrus näille hienoille seuroille.

Myllykosken Pallo perustettiin vuonna 1947. Kytkös paperiteollisuuteen oli alusta alkaen vahva. Seuran nimeämisessä oli mukana mm. suomalaisen jalkapallon suuri mesenaatti ja tehdaspatruuna Juuso Walden. MYPA:n vaiheet peilaavatkin paitsi suomalaisen jalkapallon tarinaa myös laajempaa yhteiskunnallista kehitystä. Tehdasteollisuuden murrokset ja rakennemuutokset nivoutuvat seuran historiaan.

Alasarjoista eurocupeihin

Alkuvuosikymmeninä MYPA tahkoi alasarjoja. 1970-80 -luvuilla tasoksi vakiintui nykyistä Ykköstä ja Kakkosta vastaavat sarjat, tosin jo vuonna 1975 seura piipahti Mestaruussarjassa. Kahdeksankymmentäluvun lopulla liigapaikka otettiin kirkkaaksi tavoitteeksi ja seuraan panostettiin myös taloudellisesti enimmäkseen paperiteollisuuden taholta.

Liigaan MYPA nousi 1992 ja pelasi siellä yhtäjaksoisesti 23 kautta. Punnuksista kertoo esimerkiksi Jari Litmasen kaappaus Myllykoskelle seuran debyyttikaudella pääsarjatasolla. Litmanen voitti MYPA:lle Suomen cupin, suuntasi Ajaxiin ja kasvoi ajan myötä legendaksi.

MYPA olikin monella tapaa edelläkävijä suomalaisen jalkapallon ammattimaistumisessa. Erityisesti fasiliteetteihin, harjoittelun tukitoimintoihin ja liike-elämän tarpeiden huomioimiseen panostettiin. Seuran kultaiset vuodet ajoittuvat 1990-luvun suuren laman ja vuoden 2008 suuren taantuman väliselle aikajanalle.

Heti avauskaudellaan MYPA saavutti hopeaa. MYPA:n tarina jatkui menestyksekkäänä ja loogisena. Seura selviytyi Euroopan kentille monesti. Ensimmäinen – ja tähän mennessä ainoa – liigamestaruus antoi kuitenkin odotuttaa itseään aina vuoteen 2005 asti. Moni odotti MYPA:n luovan aidon dynastian, joka voisi haastaa jopa HJK:n. Seurasi kuitenkin jotain vallan muuta.

Kylmä tuuli puhaltaa

Vielä vuonna 2008 MYPA kilvoitteli pronssimitaleista sijoittuen lopulta viidenneksi. Samana vuonna myös Suomen kansantalous tyrehtyi pitkän nousukauden jälkeen äkilliseen taantumaan. Globaali talous alkoi jäsennellä ihmisten arkielämää yhä tuntuvammin ja muutoksen tuulet puhalsivat kylmänä myös Myllykoskella. Paikallinen paperitehdas lakkautettiin 2011. MYPAn rahoituspohja romahti ja seura oli täysin uuden tilanteen edessä.

MYPA 2018: Pientä ja kaunista. Kuka kaipaa eurohuumaa? Kuva Mia Kujala.

Kentällä ei kuitenkaan missään vaiheessa luovutettu, vaikka haaveet euromenestyksestä muuttuivatkin selviytymistaisteluksi roudasta rospuuttoon kotoisessa Veikkausliigassa. Kaudella 2014 MYPA suoriutui materiaaliin nähden loistavasti, mutta taloudellinen tase jämähti hyytäviin lukemiin. Lopulta seuralta, joka oli vuosituhannen vaihteen kiistattomia johtotähtiä, evättiin liigalisenssi. MYPA:n edustustoiminta ajettiin alas konkurssin myötä helmikuussa 2015.

Junioritoiminta kuitenkin jatkui, sillä jalkapallo ei kuole koskaan. MYPA juniorit ry rekisteröitiin samaisena helmikuuna ja tulevaisuutta lähdettiin rakentamaan toisenlaisin tavoittein. Kilpailutoiminta miesten edustustasolla hengähti hetkeksi, mutta vuonna 2017 MYPA palasi futiskartalle myös miesten sarjoissa. Seura lunasti Inkeroisten Purhan sarjapaikan Kolmosessa ja oli oitis valmiina vastaamaan haasteeseen. Kausi päättyi riemukkaisiin nousujuhliin. 

Uuden nousun partaalla

Kakkoseen joukkue lähti varsin maltillisin tavoittein, mutta huikean loppukauden ansiosta MYPA keikkuu lohkonsa kärkipaikalla perussarjan päätyttyä. Saavutukselle täytyy nostaa hattua.

MYPAn tarinan suurin opetus ei ole kuitenkaan menestys. Tarinan opetus on kulttuurin ja jalkapallon voima.

On aivan selvää, että 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Myllykoskella oli sellaiset taloudelliset resurssit, joista esimerkiksi TPV voi vain unelmoida. Oma stadion, omat klubitilat, pelaajasiirtoja ulkomaille, eurohuumaa. Olisi typerää väittää tuolloisen MYPA:n olleen ’oman kylän poikien’ -projekti. Seura hankki kovan luokan vahvistuksia, sillä taloudellinen selkänoja oli taattu ja turvattu.

MYPA:n nujertuminen aiheuttikin jossain määrin vahingoniloa futispiireissä. Itseäni ei naurattanut. Voin vain kuvitella Myllykoskelaisen paperiduunarin tuskan: ensin lähtee tehdas, sitten seura, jota rakastaa. Mutta tuskakin laimenee ja haihtuu.

MYPA ei tule koskaan saavuttamaan sellaista asemaa kuin sillä takavuosina oli. Mutta ehkä MYPA vuonna 2018 on jotain parempaa ja aidompaa kuin MYPA vuonna 2008. Vaikka tehdas häipyi, pääomat haihtuivat ja maajoukkuetason vahvistukset ovat vain muisto, jotain tärkeää jäi ja juurtui. Jalkapallo-osaamista. Hienot kenttäolosuhteet. Rakkaus lajiin. Korvaamatonta taitotietoa, näkemystä.

Myllykoskella on uskallettu unelmoida suuria ja toivon, että niin tehdään myös näissä muuttuneissa olosuhteissa. Esitänkin muutaman nöyrän toiveen MYPA:n suuntaan: Pitäkää hyvä huoli junioreistanne. Käykää matseissa, vaikka ette nousisikaan kohinalla Ykköseen. Puhukaa jalkapallosta hyvää. Rakastakaa menestyksen sijaan peliä, ymmärtäkää sitä. Tehkää nöyrästi työtä paikallisen futiskulttuurin eteen ja tuntekaa siitä ansaittua ylpeyttä.

1930 ja tänä päivänä

TPV:n tarina on toisenlainen kuin MYPA:n. Pallo-Veikot on aina ollut nimenomaan kasvattajaseura ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Pääosa jutun lukijoista tuntee TPV:n historian pääpiirteet, joten oion mutkia suoraksi tässä kohtaa (tiivistetty seurahistoria on luettavissa täältä).

TPV on työväen vuonna 1930 perustama seura, jonka toiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti tähän päivään saakka. Tampereella vain toinen työväenseura, Tampereen Kisa-Toverit, voi ylpeillä yhtä pitkäjänteisellä sitkeydellä ajan hammasta vastaan. Heidän pelillinen menestyksensä jää kuitenkin Pallo-Veikkojen varjoon.

Setämiehet huom: näistä tunnelmista on jo neljännesvuosisata. Ihan oikeasti.

Italiassa Juventusta kutsutaan 'Vanhaksi rouvaksi'. Minä kutsun TPV:tä samaa ylpeyttä tuntien 'Vanhaksi äijäksi'. TPV saattaa olla jähmeä muuttumaan, eikä se seurana pidä samanlaista meteliä itsestään kuten vaikkapa kilpakumppanimme Tampere United. TPV ei uhoa turhia, vaan tekee duuninsa. Toimintaa leimaa hiljainen ylpeys: ”ei tehrä tästä numeroa”. TPV ei hötky tai höntyile, mutta on sitkeä ja kestää.

Mustat vuodet

Vaikeaakin on ollut. Vanhaa äijää on yritetty vedättää. Suomalaisen jalkapallon yhden miehen kiertävä sirkus, Miika Juntunen, yritti tehdä jalkapallolla bisnestä lankomiehensä Juha Sipilän rahoilla. Valitettavasti Juntunen aloitti päättymättömän kiertueensa seurakaaoksen nostattajana Tampereen Pallo-Veikoista. Duunariseura TPV:stä leivottiin Suomen ensimmäinen osakeyhtiönä toimiva jalkapalloseura. Onneksi yhtiöittäminen koski vain edustusjoukkuetta. Kaikki TPV:n perusarvot vedettiin lokaan näinä - kauniisti sanoen turbulentteina - oy-vuosina. Kaiken huipensi liigakausi 1999, jolloin Pirkkalan lentoasemaa työllistettiin peräti 23 ulkomaalaispelaajan toimesta. Osakeyhtiö ajautui konkurssiin 2001 ja edustustoiminta palasi TPV ry:n haltuun.

Yhtiöittämistä oli edeltänyt seurahistorian suurin saavutus, vuoden 1994 Suomen mestaruus.  Mestarijoukkueen runko koostui omista kasvateista. Miehistön motto oli hyvinkin tamperelainen: ”voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen”. Mestaruus oli todellinen sensaatio, sillä kauden alla Pallo-Veikot oli yksi suurimmista suosikeista putoamaan sarjasta.

TPV:n ja MYPA:n tiet ristesivätkin kiehtovasti tuona suuren talouslaman viimeisenä vuotena. Varsin perinteisin toimintatavoin operoinut kasvattajaseura TPV nappasi mestaruuden uudenlaista jalkapalloajattelua edustaneen MYPA:n näpeistä. Hengen voitto materiasta on klisee, mutta vuoden 1994 mestaruustaistossa sanonnalla on kiistatonta totuusarvoa.

Mestaruusvuosi 1994 on kuitenkin luonut tietyn perspektiiviharhan erityisesti 1970-80 -luvuilla syntyneelle TPV:n kannattajapolvelle, jota itsekin edustan. Me vaadimme seuralta paljon, joskus liikaakin. Kun historiaa tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, on totuus toisenlainen. Mestaruuden haikailu onkin enimmäkseen setämiesten höpinää, mistä tämäkin kirjoitus on eräänlainen osoitus. Jokainen sukupolvi piehtaroi omissa muistoissaan, sellainen on ikääntymisen laki.

Perusarvot

Vuoden 1994 kultaa voidaan pitää ihmeenä, mutta se saavutettiin joukkueella, jonka runko koostui omista kasvateista. On hyvä muistaa, että moni mestaruusvuoden pelaaja oli mukana vuonna 1991, jolloin TPV pelasi silloista kakkosdivisioonaa.

Näistä päivistä on kuitenkin jo neljännesvuosisata aikaa. Kotimaisen jalkapallon taso on laajentunut, kohentunut ja ammattimaistunut noista päivistä. Vastaavan tempun uusiminen olisi käytännössä mahdotonta. Liigamestaruus ei voi toimia mittatikkuna tämän päivän TPV:lle, mutta inspiraation lähde sen pitää olla. Nousu Ykköseen ja siellä säilyminen olisi lähes mestaruuden veroinen suoritus.

TPV: 'Vanha äijä' ei anna periksi ja uskoo omaan asiaansa.

TPV:n perustaso historian laajassa kaaressa on ollut pelata nykyistä Kakkosta vastaavalla sarjatasolla. Hyvinä jaksoina Punainen on yltänyt Ykköseen. Nykyisen seuraorganisaation suurin haaste on vakiinnuttaa toiminta Ykkösen tasolle pysyvästi. Sen tulee tapahtua TPV:n perusarvoihin nojaten. Näitä ovat työnteko, pelaajakasvatus ja sellainen toimintaympäristö, jossa tavoitteellinen jalkapallon harrastaminen on mahdollista erilaisista taloudellisista ja kulttuurisista taustoista ponnistaville ihmisille.

Työnteko

Vanha äijä on yhä täällä ja vuonna 2018 työrukkanen kohoaa tuuheiden kulmakarvojen ylle vakaana: edessä siintää mahdollisuus, johon seura on valmistautunut pikku hiljaa, mutta viisaasti. Taloudellisia riskejä on vältelty. Panostukset ovat kohdistuneet junioripuolen osaamiseen. Urheilulliset valmiudet ovat jo monin osin hyvää Ykkösen tasoa. Seuran arjessa on henkilöitä, kuten Jari Visala, jotka ovat olleet mukana 1980-luvulta asti. Perinne jatkuu katkeamattomana.

Nykyisen edustusmiehistönkin runko on ollut pitkään kasassa. Joukkueen ylle on kasattu odotuksia jo monta vuotta. Nyt saattaa olla tämän sukupolven suuruuden aika. Mutta on tärkeää ymmärtää, että se asettuu osaksi suurempaa jatkumoa. TPV on nähnyt paljon.

Vanha äijä oppii yhä uutta. Se tietää, että tämän kauden edustusjoukkueella on kaikki edellytykset Ykköseen, mutta se antaa poikien pelata rauhassa. Se rakastaa tätä joukkuetta, kuten se on rakastanut jokaista aiempaakin. Se luottaa kolmatta kauttaan päävalmentajana operoivaan Anssi Yliseen. Anssi Ylinen luottaa omaan miehistöönsä teepeeveeläisin opein. Pitkäjänteisesti ja hötkyilemättä. Jakaa pelaajille vastuuta ja antaa heidän kantaa sitä omilla vahvuuksillaan.

Ja vaikka nousua ei tulisikaan, on yksi varmaa. Jalkapallo elää seura-arjessa ja seuraihmisten toiminnan ansiosta. Työrukkasiin tartutaan jälleen vuonna 2019 - oli sarjataso mikä tahansa. Niin on tehty vuodesta 1930 asti. Ja niin tullaan tekemään jokaisena päivänä. Vanha äijä ei luovuta koskaan.

Tämä lokakuun huuma on kaunis, mutta kuitenkin ohimenevä. Niin MYPA:n kuin TPV:n nahka on parkkiintunut kestäväksi vuosien varrella. Lauantaina pelattava Ykkösen karsinnan ensimmäinen osaottelu on toki suuri ja merkittävä peli. Siinä kohtaa kaksi hienoa seuraa. Mutta kuolemanotteluita tulevat nousukarsinnat eivät missään nimessä ole. Ne ovat toivon otteluita. Ja minä toivon ennen kaikkea jalkapallon voittoa. Nyt ja aina.

*                                *                                   *                               *                                  *

Tammelan Voima järjestää kuljetuksen karsinnan ensimmäiseen osaotteluun. Reissun hinta 25 € (Tammelan Voima ry:n jäsenet 20 €). Lähtö Vanhalta kirkolta lauantaina 6.10. klo 11.00. Matkasi voit varata verkkokaupastamme.