Monipuolinen ja kokenut työmyyrä teki paluun juurilleen

Kesän 2016 sävähdyttävimpiä pelaajasiirtoja Paltsareihin oli Mikko Innasen paluu punapaitoihin. Miehen kokemus, taito ja pelisilmä tuo todella arvokasta lisää miehistöömme. Mikon otteet viime vuonna eivät kuitenkaan kaikin osin tyydyttäneet katsojia tai häntä itseäänkään. Kun lukee miehen loukkaantumisesta, niin ei tarvitse ihmetellä miksi hän oli tuolloin vielä kaukana huippukunnosta. Pikemminkin on ihme, että edes voimme enää nauttia taiturin otteista. Muitetaan siis kauden aikana näyttää Mikolle kuinka paljon arvostamme sitä, että saamme nähdä hänet kirmaamassa kentällä. Ja kuten viimeisestä vastauksesta käy ilmi, niin kyllä muukin joukkue kaipaa äänekästä kannustusta.

Vaikka uusi kausi on jo ovella niin palataan vielä hetkeksi lähimenneisyyteen. Pelasit kesän 2015 vielä tiiviisti Hakan riveissä, mutta sen jälkeen jouduit leikkaukseen. Mistä vammassa tarkkaan ottaen oli kyse, ja miten sait sen?
- Kyse oli akillesjännevammasta. Kesäkuussa 2015 erään kotipelin yhdessä tilanteessa akillesjännettä vähän vihlaisi. Muutama askel taisi olla vähän kipeämpi, mutta ajattelin, että kyllä se siitä ohi menee jonkin ajan päästä. Mutta sitten menikin koko jalka alta ja se peli loppui siihen. Parin päivän päästä kokeiltiin taas treeneissä juosta ja teki pikkuisen kipeää, mutta siinähän se kuitenkin meni. Pikku hiljaa jalka alkoi menemään koko ajan huonompaan suuntaan ja oli sellainen tunne, että joku pistää puukolla akillekseen aina kun juoksee. Kipukynnys loppui parin kuukauden jälkeen ja kävin magneettikuvissa katsomassa mikä miestä oikein vaivaa, kun jalka ei millään parane. Sitä ei sitten enää tarvinnut ihmetellä, koska kuvista selvisi että akilleksessa oli kolme-neljä senttiä pitkä repeämä.
- Loppukauden aikana sitä hoidettiin muutamalla kortisoonipiikillä, mikä vei aina hetkeksi kipua pois ja näin koettiin rämpiä loppukausi läpi. Muutama matsi ennen kauden loppua oli kuitenkin pistettävä peli poikki, koska en pystynyt enää kävelemään kuin Crocsit jalassa eikä enää edes erottanut missä jänne on. Sovittiin sitten lääkäri ja leikkausaika. Vakuutusyhtiön mielestä kyseessä ei kuitenkaan ollut urheiluvamma ja sen tappelun takia sovittu leikkaus peruuntui ja jouduttiin etsimään uusi aika, joka löytyi vasta seuraavan vuoden puolella. Lopulta leikkaus saatiin tehtyä. Siinä selvisi, että jänne oli kasvanut täyteen kiinnikkeitä eikä pystynyt enää liikkumaankaan kunnolla. Juoksemisesta tulikin taukoa noin kahdeksan kuukautta.   

Kuntoutuminen otti luonnollisesti oman aikansa, mutta sujuiko kaikki suunnitelmien mukaan? Kävikö uran lopettaminen mielessä yhtenä vaihtoehtona?

- Seitsemän kuukauden jälkeen pystyin kävelemään ja toipuminen lähti pikku hiljaa eteenpäin. Lääkäri arvioi, että voi mennä noin vuosi ennen kuin kivut ovat poissa ja juokseminen palautuisi lähelle normaalia. Lääkäri antoi fifty-fifty -mahdollisuuden pelaamiselle, mutta sanoi, että jos ei ole ihan pakko niin parempi olisi jättää pelihommat ja alkaa miettiä jotain muuta. Eli kyllä lopettaminen kävi mielessä, ja oli jo kauden aikanakin ajatuksissa, kun ei aamulla herätessä pystynyt kunnolla kävelemään vaikka muutaman tunnin päästä pitäisi juostakin. Kuntoutuminen eteni kuitenkin varsin hyvin, vaikkakin hitaasti, ja kuormitusta piti tarkkailla koko ajan ettei kipu kasvanut.

Pääsit siis viime kesänä vähitellen pelikuntoon. Yllätys oli melkoinen, kun julkistettiin tieto siirtymisestä TPV:n riveihin. Miten ja miksi paluu juurille tapahtui?

- Kun pääsin synkimpien ajatusten yli niin tuli olo, etten halua lopettaa uraa siten, että joku muu päättää puolestani koska pilli soi viimeisen kerran. Itse en ollut siis ajatusta vielä hyväksynyt, ja nyt puuttuikin vain joukkue, joka huolisi minut mukaan treenailemaan. Nikkilän Jari oli jo tehnyt TPV:n kanssa sopimuksen ja soitteli päivittäin kysellen pystyinkö jo juoksemaan. Muutaman kymmenen soiton jälkeen annoin ymmärtää, että olisi ihan kiva kokeilla josko jalka kestäisi vielä. Sitten Jari oli kusettanut Anssia (Ylinen, päävalmentaja) ja saanut sen uskomaan, että mulle voisi soittaa ja pyytää harkkoihin. Anssi soittikin ja mä innostuin kuin pikkupoika. Ei sovittu kuin yhdestä treenistä, mutta se riitti mulle lopettamispäätöksen tekemiseen... Mutta vaikka kipuja tuntui niin ne oli vähäisemmät kuin ennen leikkausta.
- Jatkoinkin treeneissä. Se sopi Anssille, tai sitten se ei vaan halunnut sanoa suoraan, ettei tarvitse tulla kun meillä on täällä noita töttöröitä omastakin takaa. Kun olin pyörinyt mukana muutaman viikon niin taikuri Jokinen loukkaantui ja sen kausi oli paketissa. Anssi ehdotti, että viriteltäisiin jotain sopimusta, jos vaikka saisi kehitettyä mua kauden aikana tarpeeksi. Silloin minut voisi vaikka pistää kentälle, jos ei ole ketään muutakaan ketä laittaa. Itse en ajatellut pelaavani yhtään peliä, ajatus oli, että kunhan saisi olla vain sen yhden harjoituksen verran mukana ennen kuin pelihommat loppuu. Samaan aikaan Formulahti oli kuitenkin jo painanut pelipaidan ja Henkka täyttänyt juomapullon, joten huomasin että junioria oli taas kusetettu. Löysinkin itseni parin päivän päästä kentältä BK-46 -pelissä. Saatiin 2-0 kotijohto ryssittyä numeroihin 2-2 sen jälkeen kun tulin kentälle, eli hyvinhän se lähti liikkeelle...
- Lähdin TPV:n viimeisimmän Veikkausliigaottelun jälkeen vuonna 1999 Hakaan. Itselläni on aina siitä lähtien ollut toiveena pelata viimeinen pelini kasvattajaseuran väreissä, ja se unelma on näin toteutunut.

Olet voittanut Hakassa Suomen mestaruuksia ja cupin pyttyjä, mutta ilmeisesti intosi pelaamiseen on yhä kohdallaan, koska sytyt täysillä myös entistä alemman sarjatason peleistä. Mistä kaivat esille motivation vuodesta toiseen?

- Sarjatasolle ei ole mulle väliä, jos itse nauttii pelamisesta. Mutta samalla on todettava, ettei näillä kilometreillä halua enää lähteä leikkimään tai pelleilemään ja ajelemaan bussilla ympäri Suomea munaamassa itseään lisää. Motivaation pitää olla kohdallaan, etenkin kun pelaa omassa kasvattajaseurassaan. Vaikkei peli ihan aina kulkisikaan, niin asenne ei saa olla hälläväliä, tai sitten on väärässä paikassa. 
- Viimeinen vuosi Hakan paidassa oli kaikin puolin raskas vaikean loukkaantumisen ja muiden asioiden takia. Ilo pelaamiseen oli koetuksella. Silloin kun uran loppuminen valtasi ajatukseni, niin tuntui että minulta oltaisiin viemässä pois isoa osaa elämästä, enkä siis ollut siihen valmis. Se kertoi, että niin kauan kun halu pelata on kova, niin yritän pelata kunnolla. Nykyiselle valmennukselle pitää antaa kehuja, koska ne saivat palautettua sen ilon lajiin, mikä mulla on ollut pikkupojasta lähtien. Se on suurin syy, että pelit jatkuvat edelleen.  

Entä mitkä ovat tärkeimpiä asioita, mitä saat jalkapalloilusta irti? Mistä nautit lajissa eniten?

- Se joka ei ole elänyt tätä elämää ei voi ymmärtää sitä koskaan kokonaan. Yhteenkuuluvaisuuden tunne ja se mitä tapahtuu pukukopissa, harjoituksissa ja pelireissuilla on sellaista, mitä en tule kokemaan uran loputtua. Mutta totta kai pelit ovat pääasia minkä takia tätä hommaa jaksaa tehdä.

Kuinka arvioisit viime kauden loppua ja pelejäsi kakkosessa? Olitko tyytyväinen omiin otteisiisi? Yllättikö tason kovuus tai jokin muu seikka?

- Taso ei yllättänyt, on tässä muutama peli tullut uran aikana pelattua ja alkaa olla aika hyvää tietoa sarjoista ja joukkueista. Esimerkiksi kakkosen kärjen ja ykkösen välillä ei ole isoa eroa, jos ollenkaan. Omalta osalta ei ole kehumista, onneksi vastustajat eivät älynneet hyökätä mun laidastani. Ja silloin kun hyökkäsivät, niin pojat osasivat sijoittua oikein ja auttaa kun keilaa kierrettiin.

Mitkä ovat mielestäsi suurimpia eroja ykkösen ja kakkosen peleissä? Entä Hakan ja TPV:n organisaatioissa?
- Kakkosessa tasoerot heilahtelevat osalla joukkueista vähän enemmän päivän kunnon mukaan. Ykkösessä kaksinkamppailupelaaminen ja tietynlainen taktinen pelaaminen on pikkuisen korkeammalla tasolla, mikä osaltaan selittää sarjojen eroa.
- Näiden kahden joukkueen organisaatioilla on vielä aika iso ero enkä halua niitä sen enempää erotella. Tosin 2000-luvan alun Hakaa ei voi verrata tämän päivän Hakaan, eikä sitä samaksi uskoisikaan jos ei näin tietäisi. Ennen UPM Kymmenen ja tehtaan alasajoa Haka oli HJK:n kanssa Suomen paras organisaatio, ellei jopa parempi. Ikävä kyllä talous on sanellut Hakan kohtaloa vuosien varrella, mikä on todella surullista.

Pelasit viime kauden lopussa laitapakkina ja nyt olet esiintyt harjoituspeleissä kärkenä, eikä keskikenttäkään ole sinulle vieras paikka. Mistä moinen harvinainen monipuolisuus on lähtöisin? Missä pelipaikalla aloitit tosipelit junnuna?
- Monipuolisuudesta saa varmaan syyttää valmentajia, jotka on heitellyt mua paikasta toiseen aina kun ukkoja on puuttunut. Maalivahti on ainoa paikka mitä en ole pelannut. Kai sitten olen jossain pelissä onnistunutkin kun ne on jääräpäisesti heitellyt paikasta toiseen tuurailemaan, ja itselle ei ole koskaan ollut väliä missä pelaan, kunhan saan olla kentällä. Junnuna pelasin hyökkääjänä, mutta Veikkausliigan puolelle siirryttyäni pelipaikka muuttui oikeaksi tai vasemmaksi laitahyökkääjäksi. Näin varmaan osittain kokoni vuoksi, mutta samalla me pelattiin Hakassa monta vuotta kolmen kärjen systeemillä.
- Laitapakkihomma varmaan juontaa juurensa joko valmentajan aivopieruun tai siihen, että eikös vanhat jäärät aina tiputeta vuosi vuodelta alemmas. Vinkkinähän on yleensä, että lopeta nyt hyvä mies ja vasemman pakin paikalta on lyhyin ja huomaamattomin matka lähteä. Muuta selitystä en keksi, kun katsoo mun puolustamista. Pyörin joka suuntaan ja tunnun aina olevan väärin päin vastustajaan nähden.

Mikä paikka on itsellesi mieluisin ja missä olet mielestäsi parhaimmillasi? Mitkä ovat parhaita ominaisuuksiasi kentällä?

- Tykkään kyllä pelata hyökkäyksessä, koska olen siellä koko urani pyörinyt ja siellä olen kaikkein kauimpana sähläämästä omalla maalilla. Mutta jos sinne ei mahdu, niin mennään sitten sinne mihin käsketään, kunhan saa pelata. Tuota ominaisuus-kysymystä on kysytty kohta 20 vuotta, eikä mulla ole siihen vieläkään vastausta. Kehityskohteisiin olisi löytynyt useampiakin.

Olen kuullut, että autat joukkuetta myös kentän ulkopuolella eli olet arvokas ”pukukoppipelaaja”. Minkälaiseksi arvioisit tämän kauden joukkueen yhteishengen? Millä tavalla osallistut itse sen ylläpitämiseen?
- Tuo pukukoppijuttu taitaa olla legenda. Tämän vuoden joukkuehenki näyttää erinomaiselta, ainakaan siihen ei joukkue kaadu. Tästä saatiin yksi todiste vähän aikaa sitten pidetyssä saunaillassa, jossa vanhat pelaajat järjesti uusille pikku ohjelmaa. Itse yritän nauraa muitten mukana toinen toistaan tyhmemmille jutuille.  

Miten helposti pukukopissa aistii ennen matsia sen, että tänään joukkue tulee onnistumaan? Tai voiko tappion enteet joskus havaita aivan selvästi peliä edeltävästä ilmapiiristä? Mitä tarvitaan, että voidaan kääntää negatiivinen mieliala myönteiseksi kesken pelin?
- Joskus sen aistii ja joskus ei. Peli kestää kuitenkin kauan ja sen aikana ehtii tapahtua monia lopputulokseen vaikuttavia asioita. Mutta on sellaistakin nähty, että joku istuu naama valkoisena paikallaan, eikä meinaa saada edes banaania suuhun, kun tärisee ja jännittää niin paljon. Ei siinä auta muu kuin koettaa rauhoitella kaveria. Joskus negatiivisen mielialan voi saada käännettyä vaikka kunnon taklauksella tai hyvällä yksilösuorituksella. Koko sakki voi herätä horroksesta, ei sitä siis aina tarvitse huutaa ja meuhkata.
Mitä pidät TPV:n muina vahvuuksina? Onko jotain sellaista, johon muut joukkueet eivät osaa varautua tai eivät pysty vastaamaan?

- Meillä on hyvä joukkuehenkin ja taitava porukka, joka kykenee hallitsemaan otteluita ja määräämään pelin tahdin. Yksi suuri vahvuus on myös kotikenttä.

Lohkossamme on muutama mielenkiintoinen nousija ja vuosien varrella koviksi todettuja kakkosen jyriä. Osaatko jo arvioida ketkä ovat vakavimpia vastustajiamme taistelussa kärkisijoista?
- Suurin vastustajamme olemme me itse. Ollaan jo nähty se, että voimme voittaa kaikki lohkon porukat kunhan vaan pelaamme omalla tasollamme. Muista joukkueista kovia ovat MuSa, Jazz ja kestomenestyjä BK-46, enkä unohtaisi tästä listasta naapureita eli Tampere Unitedia. Tietenkin pääkaupunkiseudun joukkueet ovat kovia varsinkin kotikentillään, mutta uskon että nuo nimeltä mainitut tulevat löytymään kärkipäästä.

Joukkue tavoittelee varmasti karsintapaikkaa mutta mitkä ovat omat tavoitteesi kaudelle?
- Karsintapaikka on ehdoton tavoitteemme ja se riittää omaksikin. Jos joukkueen tavoite täyttyy vesipulloja kantaen tai yhtään minuuttia hikoillen niin sekin riittää. Tuskin tässä iässä enää tarvitsee vastata kysymyksiin maajoukkuepaidasta tai Euroopan kentistä, eiköhän noiden junien pillit ole jo viheltäneet.

Koska tämä haastis tulee kannattajien sivuille ja olet nähnyt fanitoimintaa laidasta laitaan, niin saat nyt antaa neuvoja meille. Minkälainen kannatus antaa sinulle eniten puhtia ja mielihyvää? Pitäisikö meidän välttää vastustajia solvaavia rivouksia ja keskittyä mieluummin omiemme rakentavaan kannattamiseen, myönteisesti ja huumorin kautta? Säväyttääkö kirkuminen enemmän kuin matalat taajuudet?

- Kannustava kannatus pelitilanteesta riippumatta voi olla vaikeaa, kun tekin kuitenkin elätte tunteella mukana. Mutta muistakaa, että tämä porukka pelaa aina tosissaan, vaikka toki tuleekin jaksoja ja päiviä milloin usko on koetuksella ja peli näyttää siltä iteltään...
- Itse en arvosta sellaista fanitoimintaa missä solvataan, haukutaan tai mennään henkilökohtaisuuksiin, oli kohteena sitten vierasjoukkue, sen taustat, kannattajat tai vaikka oma joukkue. Pitää taputtaa selkään muulloinkin kuin silloin kun juhlitaan mestaruuksia tai vastaavaa. Kannattaa myös muistaa, että pelaajien lisäksi myös te kannattajat edustatte seuraa ja monesti voitte jättää muulle katsomolle kuvan siitä, mitä he ajattelevat meistä seurana. Jos pystytte jättämään vierasjoukkueelle ja vieraspaikkakunnan katsojille sellaisen kuvan, että he odottavat TPV-faneja innokkaasti paikalle jatkossakin, niin olette onnistuneet omassa hommassanne. Sen kokemuksen voi toteuttaa lauluilla, banderolleilla tai millä vaan. Ääni kuin ääni käy, kunhan on asiallista.
- Heitetään vielä loppuun vielä pikku haaste teille faneille. Onnistutteko ottamaan jossain kotipelissä koko stadionin haltuun, laulattamaan ja huudattamaan koko yleisöä lapsista tuppisuihin? Tai miksei useammassakin matsissa. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan onnistutteko. Me tarjotaan teille nousukarsintaa ja te meille ennennäkemättömän huuto- ja laulukonsertin. Eli tuokaa Islantimeininkiä Tammelaan!

Siinäpä meille riittävästi haastetta. Kiitos ajastasi ja jatketaan tästä kohti menestyksekästä kautta!