Omaa tietä

Tampereisella jalkapallolla on pitkät perinteet, mutta seurakulttuuria on osattu luoda surullisen vähän. Ilveksen kabinettinousu liigaan on nostanut jälleen esille diskurssin FC Liigapaikasta, koko kaupungin jalkapallomenestyksestä, jossa seurat väreineen ja identiteetteineen ovat vain välineitä. Mutta miksi ihmeessä kukaan paltsari skoolaisi Ilveksen liigapaikalle?

Vuonna 2011 tamperelaisen jalkapallon näkymät olivat monien mielestä synkät. Tampere Unitedin johto sai syytteet rahanpesusta, ja pesuveden mukana viemäriin meni myös liigapaikka ja laajempikin uskottavuus. Tampereen talousalueen lähtöä liigasta surettiin myös muilla liigapaikkakunnilla, vaikka toki oli myös paljon heitä, jotka toivottivat mielellään niin kutsutun "muoviseuran" unholaan. Seuran, johon ei kuulunut muita joukkueita kuin edustusjoukkue. TamUn aktiivikannattajat tietysti älähtivät ja perustivat lopulta kannattamansa seuran uudestaan alasarjapeleihin. Nyt vasta kolme mestaruutta, himmeämpiä mitaleita ja eurovoittoja saavuttaneella seuralla oli todellinen identiteetti, se eli kannattajistaan, jotka olivat sekä seuran edustajia pelikentillä että sen kannattajia katsomossa. Kannattajat johtivat itse seuraansa.

Mutta laajemmassa mielessä kaupunki ei surrut kovan kohtalon kärsinyttä urheiluseuraansa. Eivät ihmiset olleet varsinaisesti oppineet kannattamaan sitä. He olivat oppineet seuraamaan mestaruus- ja mitalitaistelua, kovia europelejä ja voitonjuhlia. Suurissa peleissä katsomot täyttyivät, mutta jo parilla viimeisellä kaudellaan TamUn yleisömäärät olivat pudonneet selvästi joukkueen pelatessa ainoastaan liigan keskikastin sijoituksista. Sinivihreiden kadottua kokonaan liiton sarjoista, se kosketti lopulta todella ainoastaan hyvin pientä osaa jalkapallon vakioseuraajistakaan kaupungissa. Voisitteko kuvitella mitä seuraisi jos Tappara suljettaisiin jääkiekkoliiton sarjoista? Entäpä jos joku keksisi yhdistää jääkiekkokaupungin kilpakumppanit Tapparan ja Ilveksen Tampere Unitediksi?

Se todellinen Tampere United perustettiin vuonna 1998 keskittämään kahden perinteisen jalkapalloseuran, TPV:n ja Ilveksen edustusjoukkuetoiminta yhteisen lipun alle, eli tuomaan Tampereelle parempaa jalkapallomenestystä.  TPV jättäytyi viime hetkillä fuusiosta ja säilytti oman edustusjoukkueensa, joka kävi vielä pikaisella liigavisiitillä 1999. Tampere United oli näin käytännössä enemmän ilvesläinen projekti, mutta siellä pelasi myös useita TPV-lähtöisiä pelaajia vuosien aikana.

Äkkiseltään voisi veikata, että ihmiset eivät sitoutuneet kannattamaan TamUa koska se oli "muovia". Tamperelainen yleisö on kuitenkin seurannut menestyjiä jo ennen TamU-aikaa. TPV keräsi 1990-luvun yllättävän menestyksensä aikana korkeampaa yleisökeskiarvoa kuin toinen liigaseura Ilves. Hetkittäin taas Ilves on ollut kaupungin suosituin ja on sitä jälleen nyt vuonna 2015. Ongelma on ollut pitkälti sama kuin yleisestikin suomalaisessa jalkapallossa: Seura- ja kannattajakulttuuria ei ole osattu luoda, joten yleisön sitouttamiseen tarvitaan jatkuvaa menestystä tai jonkin sortin uutuudenviehätyksen tuomaa buumia.

Minä en surrut vuonna 2011. Olin toiveikas, sillä seura, jota ei olisi nähdäkseni ikinä pitänyt perustaa katosi kilpailukartalta silloisessa muodossaan. Halusin nähdä toivekkaasti mahdollisuuden ennen kaikkea TPV:n, mutta toissijaisesti myös muiden perinteisten seurojen uuteen nousuun, kun niiltä oli viety kuningatarmuurahainen, jota ne olivat oppineet paisuttamaan esimerkiksi pelaajia kasvattamalla. Seurat joutuivat väkisinkin miettimään omaa edustusjoukkuetoimintaansa uusin silmin.

TPV perustettiin työväenluokkaiseksi seuraksi vuonna 1930, ja siitä eteenpäin sillä on ollut jatkuvasti tähän päivään asti edustusjoukkue. Se pelasi ensimmäiset vuosikymmenensä Työväen Urheiluliiton sarjoja jakautuneessa maassa ennen siirtymistään Palloliiton sarjoihin. Ilves perustettiin vuotta myöhemmin, ja vaikka sen edustusjoukkuetta onkin käynnistetty uudelleen useita kertoja vuosien tai vuosikymmenten lepotilojen jälkeen, on silläkin ollut jalkapallotoimintaa alusta saakka. Lisäksi kaupungista löytyy muun muassa evakkoseura ja eräänlainen nimihirviö Tampereen-Viipurin Ilves-Kissat, sekä toinen perinteinen työväenseura Tampereen Kisatoverit (TKT). Perinteitä pitäisi siis olla riittävästi ammennettavaksi. Nämä seurat ole voittaneet yhtä montaa Suomen mestaruutta kuin TamU, mutta onko sillä lopulta mitään väliä? Seuraidentiteetin täytyy rakentua kestävämmälle pohjalle.

Ilveksen liigapaikka on kuitenkin jälleen nostanut esille ääniä, jotka iloitsevat Tampereen liigapaikasta ja siitä, että nyt on taas syy mennä seuraamaan jalkapalloa. Jokainen saa tietenkin seurata ja arvottaa jalkapalloa oman tahtonsa mukaan, eikä kaikille vain synny luonnollista sidettä yhteen tiettyyn seuraan. Syytä huolestumiseen on siinä kohtaa, kun muiden kaupungin jalkapalloseurojen merkittävät johtajat ja puuhahenkilöt skoolaavat Ilveksen liigapaikalle.

Etenkään meidän seurassamme ei pidä harhautua uskomaan, että yhden seuran menestys olisi Tampereen tai tamperelaisen jalkapallon etu, eikä auttaa tekemään Ilveksestä uutta TamUa, jonka kanssa tehdään "yhteistyötä" omat tavoitteet unohtaen. Yhteistyö on tarpeen joissakin asioissa, kun vaikkapa haetaan parempia olosuhteita jalkapallon harrastamiselle kaupungissa. Edustusjoukkuetoiminnassa on kuitenkin kyse kilpailusta, ja TPV ja Ilves ovat vanhoja kilpakumppaneita. Jo tamperelaiset juniorit oppivat pienestä pitäen että punainen ja keltainen ovat vastakkaisia värejä, jotka edustavat eri logoa ja nimeä. Jopa menestyksennälkäinen tamperelaisyleisö kokoontui liigajalkapallon puutteessa täyttämään Tammelan katsomot, kun Ilves ja TPV kohtasivat kausina 2011-12 Kakkosen tasolla paikallisotteluissa. Derbyt vetivät 2000-4000 katsojaa, vaikka kentällä pelasi amatöörejä ja kyseessä oli kolmanneksi korkein sarjataso.

Menestystä tulee jos on tullakseen, mutta tärkeämpää on että meillä on oma seura johon tahdomme kuulua ja värit joihin on ilo pukeutua.