Haastateltavana Matti Jokinen

Jokisen kanssa juteltiin mm. hänen pestistään junnuvalmentajana ja mietteistä tulevan kauden lohkojaosta. Haastattelun lopuksi saatiin vielä lypsettyä puolittainen lupaus erityisesti naiskatsojille (ja toki kaikille muillekin, joita Masan fyysinen preesens viehättää!)!

Haastateltavana Paavo Näykki ja Juho Mattila

Paavo lupailee maalihanojen aukeamista!


Haastattelussa myös toinen oma kasvattimme ja TPV:n Mattilan veljeksistä vanhin, puolustaja Juho Mattila.

Haastateltavana Ville Salonen ja Teppo Syrjänen

Tentattavana Ilveksestä palannut oma kasvattimme Ville "Chairman" Salonen.


Myös Teppo Syrjänen saatiin kertomaan lyhyesti tämän hetken kuulumisensa.

Haastattelussa Mika Ahonen & Oskari Kantanen

Mika Ahonen.


Oskari Kantanen.

Punaisia unelmia, viiden markan sydänsuruja

On syyskuun viimeinen lauantai. Todistan Nelosen tasolle mykistävää jalkapallotapahtumaa. Tamu-K kamppailee noususta Pyynikin urheilukentällä viidensadan katsojan edessä. Sinikaarti virittää laulujaan, joiden kaiku leviää lähistön legendaariseen miljööseen - Pyynikin torille ja Aleksanterin kirkkopuistoon. Ohikulkijat hymyilevät kuin huomaamattaan ja sävelet löytävät tiensä tamperelaiseen sielunmaisemaan. Pikku hiljaa, mutta yhä voimakkaammin soiden.

Ottelu on jännittävä, draaman kaari virittyy äärimmilleen. Tamu-K on jättimäinen ennakkosuosikki, mutta vastustaja, Fc Teivo, tekee parhaansa tuhotakseen sinipaitojen nousujuhlat. Tauolle mennään vierasjoukkueen johtaessa. Tilannetiedot muilta paikkakunnilta tekevät selväksi, että vain voitto riittää Tamu-K:lle.

Toisella puoliajalla Tamu-K painaa väkisin ohi. 71. peliminuutilla Sinikaarti räjähtää joukkueen siirtyessä johtoon. Kannattajien palo tarttuu muihin katsojiin, moni tuulettaa avoimesti ja riemuiten. Minä istun paikoillani, olen kuollut silmäke keskellä myrskyä. Ymmärrän siellä hiljaisuudessani, että Tamu-K ei ole enää vain äänekkään kannattajaryhmän juttu vaan intohimoa ja tunnetta arvostavien jalkapalloihmisten yhteisö.

Ottelu jatkuu, Teivo pyristelee vielä, mutta ei onnistu. Helpottava päätösvihellys halkaisee syysilman ja jännitys laukeaa. Sinipaidat nousevat Kolmoseen, laulu raikaa, mutta minun sisällä se resonoi kouristuttavana riitasointuna. Punainen sydämeni vaikeroi.

Pyynikin ihme on kaikkea muuta kuin muovia

Minä kannatan TPV:tä. Liityin TPV:n kaupunginosajoukkueeseen seitsenvuotiaana 80-luvun alussa. Joukkueen nimi oli komea: Mars Multisilta. Myin sydämeni aikoinaan viidellä markalla. Viittä markkaa vastaan sain ympärivuotisen mahdollisuuden pelata jalkapalloa ohjatussa ympäristössä. Työläisperheen lapsen oli helppo liittyä seuraan, joka antoi mahdollisuuden kaikille.

Nyt minä pelkään Sinistä uhkaa. Pelkään näkeväni päivän, jolloin Tamu-K marssii Punaisen ohi. Pelkään maailmaa, jossa pohjaan palaneesta muovista kuoriutunut seura on se, joka sykkii ja synnyttää aitoa elämää, luo uutta. Maailmaa, jossa TPV – 85-vuotias tamperelainen instituutio – harhailee eksyneenä Tammelassa, eikä enää muista kuka on. Sellaista maailmaa, jossa vanhus menettää arvokkuutensa ja pelkää kaatuvan juuriinsa – niihin, joista hänen pitäisi olla ylpeä.

TPV:n juurissa on historian voimaa, yli sukupolvien yltävää leveyttä, joiden varaan pitäisi rakentua ylväs ja harteikas puu. Puu, jonka latvasta näkee kauas – sekä menneeseen että tulevaan.
 
Kun ajattelen tätä puuta, tunnen suurta kiintymystä ja tuttuutta. Samaan aikaan se on minulle myös vieras. Sen oksistot kuiskivat, mutta eivät kerro minulle tarinaa. Tarinaa TPV:stä ja siitä, mitä seura edustaa nyt, 2010-luvulla. Tarinaa intohimosta, tunteesta ja rohkeudesta.

TPV:n rungon ylin oksa on seuran edustusjoukkue. Nyt vaikuttaa, että se ei tiedä mihin suuntaan kasvaa ja siksi se joustaa tuulten armoilla. Näkymä latvasta on kuitenkin armoton: horisontissa kuohuu Sininen aalto. Mutta vielä on aikaa herätä ennen vedenpaisumusta. Vielä on aikaa olla väkevä.

Avoimin silmin

 

On heti aluksi huomioitava, että Tamu-K:n toiminta-ajatus on suomalaisessa urheilumiljöössä varsin poikkeuksellinen. Siksi suoraa vertailua TPV:n ja Tamu-K:n välillä on vaikea tehdä.

Koko Tamu-K:n hanke on varsin edustusjoukkuevetoinen. Seura panostaa nimenomaan edustusjoukkueeseen, jonka menestys motivoi toimintaa. Tamu-K:n latva kasvaa kiihtyvällä tahdilla, mutta juuret ovat vasta iduillaan. Ympärille luodaan kuitenkin myös taustoja, kuten juniorijoukkuetoimintaa. Nykyisen kaltaisella seurarakenteella he voivat edetä Kakkoseen asti – järkevä kurottaminen sitä edemmäs vaatii paljon työtä varsinaisen edustusjoukkuetoiminnan tueksi.

Tamu-K:lla on rahaa ja resursseja varmasti vielä vähemmän kuin TPV:llä. Sinipaitojen toiminnasta huokuu kuitenkin hullu usko tulevaisuuteen ja vahva halu mennä eteenpäin. Seura on jatkuvassa symbioosissa oman jäsenkuntansa kanssa, etsii ja löytää ihmisiä, jotka ovat halukkaita antamaan omastaan. Tamu-K näyttää ulospäin raikkaalta ja on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Positiivinen into ja ylpeys säteilee myös lehtereille. Kuluneen kauden syyskierroksen otteluissa Tamu-K veti jatkuvasti suurempia yleisömääriä kuin TPV.

TPV on alkujaan väkevästi tammelalainen joukkue. 1970-80 -luvuilla seuran kaupunginosat nimettiin planeettojen mukaan.

TPV-leirissä Tamu-K:hon ei suhtauduta riittävän vakavasti. Keskusteluissa nostetaan esiin Tamu-K:n toiminnan puutteet ja haasteet. Esimerkiksi yleisömäärien suhteen korostetaan sitä, että Tamu-K:n ottelutapahtumat ovat maksuttomia. Johtopäätös on väärä: mielestäni pitäisi ymmärtää muutos, joka jalkapallokulttuurissamme on menossa. Jos viisisataa ihmistä valitsee vapaa-ajallaan saapua katsomaan Nelosen jalkapallo-ottelua, ei kyse ole ilmaisesta sisäänpääsystä tai pelin tasosta vaan yhteisöllisyydestä. Siitä, että tunnetaan kuuluvuutta johonkin. On kysymys intohimosta – ja intohimon vähättely on suurta typeryyttä.

Tamu-K:sta puhuttaessa pitää enemminkin nähdä se valtava vauhti, jolla seura tulee eteenpäin. Vähättelyn sijaan on avattava silmät ja pyrittävä avoimesti ymmärtämään, mitä sinisten leirissä tehdään oikein. TPV:n on löydettävä rohkeus olla nöyrä, otettava oppi pienemmästään ja sovellettava nuo opit omaan toimintaympäristöön.

 

Mitä palloveikkolaisuus tarkoittaa?

TPV on tamperelaisen jalkapallon ”vanha rouva”, jolla on historiasta kumpuavaa katu-uskottavuutta, jonka vain aika voi antaa. Teepeeveeläisyys on edellisten sukupolvien meille välittämä arvo ja tämä olisi syytä muistaa. Sukupolvet yhdistyvät näiden kolmen kirjaimen taakse. Tampereella on kymmeniätuhansia ihmisiä, joilla on ollut suora kontakti seuran toimintaan jossakin elämänvaiheessa. Ihmisiä, joita Pallo-Veikot on liikuttanut sekä fyysisesti että henkisesti.

TPV:n toimintatapa on kestänyt jo vuosikymmenet ja tulee kestämään edelleenkin. Huoleni ei koskekaan TPV:n perustoimintaa. Minua huolestuttaa TPV:n miesten edustuksen tulevaisuus. Kannattajana tunnen nimenomaan seuran edustusmiehistön sydämeni asiaksi. Vaikka panostukset junioripuolelle ovat alkaneet tuottaa tuloksia, eivät nuorten poikien hartiat ole riittävän leveät kantamaan seuran keulakuvaa. On vielä matkaa siihen, että TPV pärjäisi Kakkosessa pelkästään oman juniorimyllyn kasvateilla. Toivottavasti näin on tulevaisuudessa, mutta hetkeen siihen ei olla kypsiä.

TPV on tälläkin hetkellä Suomen kuudenneksi suurin jalkapalloseura. Silti sen näkyvyys on heikko. Yleisesti Pallo-Veikot nähdään vain yhtenä seurana muiden alasarjajoukkueiden joukossa. Identiteetti on harmaa ja vaisu. Minä uskon, että toisinkin voisi olla. On osoitettava, että Tampere on edelleen myös Punainen. 

TPV voisi olla seura, joka korostaisi fiksuutta, suvaitsevaisuutta, erilaisuutta ja omia juuriaan. Seura, joka on pienen puolella kaikessa toiminnassaan ja ylpeä siitä. Seura, jonka tarina ei kertoisi vain menestyksestä pelikentällä vaan ihmisistä ja arvoista sen menestyksen takana. Sellaiseen TPV:hen minä uskon, sillä sellaiselle seuralle myin aikoinaan sydämeni.

On syitä epäillä, että TPV:n keskeisiä arvoja ei ole pysähdytty tosissaan miettimään. Seuran päivittäinen pyörittäminen vie paljon aikaa, jolloin nämä asiat saattavat tuntua toissijaisilta. Minä väitän, että arvojen määrittely ja vahva sitoutuminen niihin avaisi myös kaupallisia mahdollisuuksia. Lisäksi se voisi luoda lisää resursseja vapaaehtoisten muodossa. Ja parhaimmillaan sitouttaisi seurayhteisöä entistä tiiviimmin yhteisen asian ja oman edustusjoukkueen taakse.

Tämä vaatii visiota, käsitystä siitä, mitä TPV voisi olla 2020-luvulla. Tämä vaatii identiteetin parempaa määrittelyä. Mutta mitä oman arvoperustansa tunnistaminen tarkoittaa? Miten nivoa perinteinen pallo-veikkolaisuus osaksi tätä aikaa? Mahdollisia vastauksia on löydettävissä seuran arjesta.

Arvot esiin

Jalkapallo on ihmisten peli. Monet suhtautuvat peliin tunteella ja jalkapalloon liittyy aina tiettyä romantiikkaa. Seura, joka tuntee juurensa, herättää sympatioita. TPV on syntyjään työväen jalkapallojoukkue. Tämä historiallinen fakta on vahvuus, eikä siihen liity suurempaa poliittista ulottuvuutta. Esimerkiksi Jari Litmanen korostaa tuoreessa elämäkerrassaan työväenluokkaista taustaansa. 'Kuningas' tuo esille arvojen ja yhteisön merkityksen omalle kasvutarinalleen jalkapalloilijana ja ihmisenä. On hienoa olla osana juttua, jolla on yli sukupolvien yltävää syvyyttä.

Eräänlainen ”käänteisesimerkki” tästä on Helsingin IFK. Suomen tunnetuin urheilubrändi on aina ollut ylpeä suomenruotsalaisuudestaan ja kääntänyt tämän edukseen. Kannattajakuntaa löytyy syvintä Savoa myöden.

Myös TPV:n tulee olla ylpeästi paikallinen, mutta samalla avoin ja kansainvälinen. Pallo-Veikkojen perinteisissä arvoissa korostuu se, että kaikki saavat mahdollisuuden. Tämä on ainakin itselleni ollut kaikkein keskeisin TPV:n välittämä viesti.

Seuran junioreissa pelaa huomattava määrä maahanmuuttajataustaisia junioreita. TPV:llä olisi mahtava mahdollisuus olla se tamperelaisseura, joka ensimmäisenä ojentaisi kätensä maahan saapuville ihmisille. Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus ovat arvoja, jotka olisi hyvä ottaa vahvemmin arjen jalkapallotyöhön mukaan ja luoda sitä kautta kiinteä suhde uusiin suomalaisiin. Se avaisi oven kahteen suuntaan: tukisi maahanmuuttajien kotoutumista ja tarjoaisi TPV:lle laajan joukon innokkaita ihmisiä, joiden moninainen tausta voisi tuoda uusia ajatuksia ja uusia tekijöitä seuran taustalle. Seuran sydän sykkisi aiempaa moniäänisemmin.

TPV:n tarina on myös tarina onnistuneesta kotoutumisesta

Heinäkuun 85-vuotisottelu rasisminvastaisine teemoineen osoitti, että tällainen viesti kiinnostaa laajasti. TPV näkyi juhlapelinsä yhteydessä poikkeuksellisen vahvasti paikallismedioissa ja keräsi paljon sympatiaa somessa, lähettipä Palloliiton puheenjohtajakin tervehdyksensä seuralle.

Toinen selvästi erottuva ja jo nyt toiminnassa mukana oleva ulottuvuus on sosiaalinen tasa-arvoisuus. Jalkapallo on nykypäivänä varsin kallis harrastus lapsille ja nuorille. Kaikkiin tähän liittyviin ongelmiin ei yksittäinen seura voi mitenkään vastata. Mutta TPV:ssä on kuitenkin tahtoa huomioida myös nämä seikat.

On ollut erityisen hienoa huomata, että TPV haluaa puuttua ns. dropout-ilmiöön. Seura on perustanut ryhmiä myös niille nuorille, joille kilpailu ei ole tärkein juttu. Tällaisilla toimilla TPV viestii välittävänsä ja osoittaa ettei jalkapallo ole vain voittamisen projekti vaan nimenomaan inhimillisyyden projekti.

Tasa-arvoisuus ja jalkapallon mahdollistaminen kaikille loistaa kirkkaimmin TPV-Auringonnousun toiminnasta. TPV oli Suomen ensimmäisiä seuroja, joissa erityisryhmät otettiin jalkapalloon mukaan. Futistyö kehitysvammaisten lasten ja nuorten parissa alkoi jo vuonna 1999.

Kolmas TPV:n toiminnassa läsnäoleva teema on sukupolvien välinen yhteistyö. On merkittävää huomata, että seuran taustalla ei ole mikään yksittäinen mesenaatti vaan vapaaehtoisten tavallisten ihmisten panos. Esimerkiksi seuran naisjaosto tukee talkootyöllä keräämillään varoilla vähävaraisia junioreita. Naisjaoston pienessä porukassa moni on jo eläkeiässä ja heille kytkös TPV:hen on yksi mahdollisuus olla merkityksellä tavalla mukana nuorempien sukupolvien elämää.

Yhteiskuntavastuuta kannetaan jo laajemminkin, yli perinteisen seuratoiminnan rajojen. Viime talvena TPV:n C-juniorit ryhtyivät Tampereen Vanhuspalveluyhdistyksen kummijoukkueeksi. Joukkueen pelaajat ja valmentajat osallistuvat vanhusten ulkoiluttamiseen ja erilaisten harrasteiden järjestämiseen. Vastavuoroisesti joukkue saa käyttää yhdistyksen tiloja omaan harjoitteluunsa.

 

Näkyvyys on luotava itse

On hämmentävää, että näin hienoa työtä tekevä seura ei herätä vahvoja mielikuvia futisyleisön silmissä. Mutta erottuvuus on tehtävä itse, viesti on vietävä ihmisten tykö. Pitää ”kiiltää” - ja mieluiten sellaisella tavalla, joka pohjaa aitoon toimintaan ja rehellisyyteen.

Perustyö seurassa on laadukasta. Nyt olisi tärkeä tehdä selväksi, mihin sen halutaan johtavan: millainen ja mitä tasoa tavoitteleva edustusmiehistö tästä perustyöstä kumpuaa?

Yksi ratkaiseva kysymys onkin, millä tavoin TPV haluaa hoitaa julkisuuskuvaansa. Seuran työstä ei yksinkertaisesti voida tietää, ellei siitä viestitä ulospäin uudella tavalla. Ei riitä, että oma väki tunnistaa TPV:n vahvuudet. TPV:llä on tarina ja TPV:llä on identiteetti. Mutta ollaanko sen ilmaisemiseen valmiita panostamaan? Sillä niin kauan kuin TPV ei näytä miltään, se ei myöskään tunnu miltään.

Olennainen kysymys kuuluu: mitä TPV on? Jos siihen ei vastata jää TPV hajuttomaksi ja värittömäksi seuraksi, jonka tehtävänä on jalostaa pelaajia muille ja jolla ei ole mitään sanottavaa ympäröivälle maailmalle. Minkälaista seuraa on helpompi ”myydä” yhteistyötahoille: sitä, joka vaikenee ja häärää omiaan vai sitä, joka tuo omat arvonsa ja ajatuksensa esille – miettimättä liikaa miellyttääkö tämä aivan kaikkia tahoja?

Ja eikö myös perustoimintaan olisi helpompi saada ihmisiä mukaan, jos seura seisoisi näkyvällä arvopohjalla? Jos TPV toisi aktiivisilla toimilla valitsemiaan arvoja julki? Totta kai sellainen vaatisi työtä ja linjausten laatimista, mutta voisi myös houkutella uusia tekijöitä TPV:n taustalle.

Ehkä pitäisi uskaltaa vilkuilla sinne, mihin muut eivät ole vielä älynneet katsoa. Moni kansalaisjärjestöaktiivi tai alakulttuureissa mukana oleva ihminen on varsin kiinnostunut jalkapallosta. Näille ihmisille vapaaehtoistyö on keino vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Heistä harva on löytänyt seuraa, joka puhuisi heidän kieltään. Kiinnostus kanavoituu usein ulkomaille, kuten Saksan St. Pauliin.  Jos osa saataisiin kotimaisen vaihtoehdon taakse, olisi tuolla joukkueella takanaan hyvin verkottunut ja moneen kulttuurihaaraan kytkeytynyt ryhmä. Miksi tuo seura ei voisi olla TPV?

Tätä kirjoitusta koristaa muutama esitys siitä, millainen nykypäivän TPV voisi visuaaliselta ilmeeltään olla. Kuvissa esiintyvät henkilöt eivät ole millään tavoin seuratoiminnassa mukana – itse asiassa heillä ei ole mitään siteitä TPV:hen. Näiden visuaalisten kertomusten idea onkin havainnollistaa yksi vaihtoehtoinen tapa nähdä TPV. ”Perinteinen” futiskuvasto on tarkoituksella täysin sivuutettu – yritän kääntää katsetta uusiin näköaloihin, osoittaa sieltä jotakin, mitä ei aiemmin ole huomioitu.

Jos seura panostaisi viestinsä välittämiseen, terävöittäisi omaa identiteettiään, voisi se poikia siihen uhratut resurssit moninkertaisena takaisin. Ehkä tämä ottaisi hiukan aikaa, mutta 85 toimintavuotta on kaiketi jonkinlainen osoitus kärsivällisyydestä. 

 

Kerran TPV – aina TPV?

Avainkysymys jatkuvuuden kannalta on se, mihin niin moni TPV-taustainen ihminen katoaa. Miksi Punainen ei jää asumaan sydämeen eliniäksi? Tunnen lukuisia ihmisiä, jotka ovat aikanaan olleet kytköksissä seuraan, mutta sittemmin vieraantuneet siitä.

TPV on iskulauseensa mukaan ”Tähtien tekijä”. llman isoa paltsariyhteisöä ei kuitenkaan ainutkaan tähti tuiki. Koko TPV:n olemassaolo perustuu talkoohenkeen – hallitusta myöden. Vapaaehtoistyön merkitys pitää vain viestiä oikein – sekä seuran sisälle että ulos. Liian usein keskitytään siihen, kuinka vaikeaa vapaaehtoisten saaminen mukaan on. Eikö olisi paljon järkevämpää tuoda esille, että talkootyötä tehdään edelleen runsain määrin ja hienolla porukalla? Että TPV:n tekevät seurastaan ylpeät vapaaehtoiset? Ei rahalla vaan sydämestään.

TPV on sukupolvet yhdistävä instituutio

TPV-perheen hyvinvointi lähtee tietysti arjen toimista. Yhteisöä tulee tukea ja siitä on pidettävä tekemisen kautta huoli. Halu olla mukana haihtuu, jos sitä ei aktiivisesti ruokita. Tätä tapahtuu etenkin siinä vaiheessa, kun juniori lopettaa aktiiviuransa TPV:ssä. Samalla toiminnasta katoaa osaavia ja aikaansaavia vanhempia. Moni ihminen on pyydettäessä halukas auttamaan, jos ilmapiiri on avoin ja toiminnan tähtäin selkeä.

Jatkuvuuden ja seurayhteisön merkitystä pitäisi korostaa vahvemmin myös juniorityössä. Edustusjoukkueen pelaajat voisivat jalkautua junioreiden pariin esim. kummipelaajatoiminnan kautta. Edari saisi tunnistettavat kasvot, lapset ja nuoret löytäisivät esikuvia oman seuran sisältä – hienoja aikuisia, joiden nappulakengän jälkiä tulevat paltsarit vuorostaan seuraisivat.

Seuran tarina ja hieno historia jää liian katkonaiseksi, jos siitä ei pidetä huolta. Uutta jatkumoa on luotava tässä hetkessä oma historia tunnistaen. Se tapahtuu vain tekojen kautta. Missä ovat Jarkko Wiss, Toni Kallio ja moni muu Pallo-Veikkolegenda? Mitä on tehty sen eteen, että he muistaisivat juurensa? Mitä on tehty sen eteen, että Jarkko Wissin nähdessään ihmiset näkisivät ennen kaikkea TPV-kasvatin?

Parempi sitouttaminen heijastuisi parhaimmillaan suoraan myös edustusjoukkueen menestykseen. Tämä voisi tulevaisuudessa näkyä laadukkaina paluumuuttajina, jotka haluaisivat ylpeänä kantaa kasvattajaseuransa paitaa. Punaisen paidan alla sykkisi punainen sydän. Sukupolvesta toiseen.

TPV-perhe ansaitsee vahvan keulakuvan

Miten tässä esitetyt asiat liittyvät TPV:n edustusjoukkueeseen? Harvassa ovat ehdotukset, jotka liittyvät suoraan Punakoneen keulakuvaan.

Minun on mahdotonta kuvitella TPV:tä ilman tavoitteellista edustusjoukkuetta. Mutta edustusjoukkueen tärkeys pohjautuu minun ajattelussani TPV:n perustyöhön: hienot ihmiset seuran taustalla ansaitsevat edustusjoukkueen, jota johdetaan aiempaa määrätietoisemmin, kunnianhimoisemmin ja näkyvämmin.

Saimme koko organisaation tasolla mielenkiintoisia uutisia, kun TPV solmi varustesopimuksen Niken kanssa.  Tämä on seuralle hieno asia. Mutta varsinaisen miesten edustusjoukkueen liepeillä on kuitenkin ollut hiljaista.

Sponsorihankinta ei ole hetkeen vaikuttanut kovin aktiiviselta, eikä julkisuuskuvaan panosteta. Lähellekään jokaista kiveä ei ole käännetty. On totta, että miesten edustusjoukkue on vain pieni osa kokonaisuutta – mutta se on silti koko seuratoiminnan kärki. Ilman eteenpäin tähtäävää edustusjoukkuetta TPV:n sydämestä puuttuu toinen kammio. Edustusjoukkue on monille arvo itsessään ja siksi edustuksen hyvinvointiin tulee myös panostaa. Resurssit eivät synny tyhjästä.

Vahvan identiteetin omaava TPV-perhe voisi olla myös aiempaa ”myyvemmän” edustusjoukkueen tae ja perustelu. Ajatuksen idea piilee siinä, että aiempaa arvositoutuneempi TPV kiinnostaisi yhteistyökumppaneita sen pohjalta, mitä nämä kolme kirjainta merkitsevät pelikentällä ja etenkin sen ulkopuolella. Seura itsessään olisi vahva brändi, jossa yhdistyisivät yhteisöllisyys, arvot ja aitous.

Toki tämä asettaisi toiminnalle omat haasteensa – joka on toisinpäin kääntäen kehitystyötä, uskoa tulevaan. Mutta se avaisi mahdollisuuden. TPV on vahvan identiteetin ja väkevän tarinan seura – ja sen perusidea on ajankohtainen. Sitä pitäisi vain hiukan työstää, nykyaikaistaa ja tuoda lähemmäksi ihmisiä.

 

TPV:n tarina on ajankohtainen

TPV-perheen kuva tiivistyy miesten edustukseen. Urheilulliseen menestykseen tähtääminen on kaikesta huolimatta koko toiminnan kärki. Hyvinvoiva edustus on myös nykyisten juniorien motivoinnissa tärkeä. Pelaajapolun ylimmän portaan soisi olevan mahdollisimman korkealla.

Yhtä käsitystä 85-vuotiaan TPV:n merkityksestä on mahdoton luoda. Olen tuonut tässä kirjoituksessa julki vain yhden näkemyksen seurasta, jonka rinnalla olen saanut kulkea 33 vuotta. Toivon, että kritiikki otetaan vastaan aitona ja rakentavana välittämisenä. Toivon myös, että muita näkemyksiä esitetään ja että asia herättää keskustelua, joka perustuu tosiasioihin. Nyt TPV:n edustusjoukkueen ympärillä pyörii huhumylly ja kaikki on epäselvää. Se ei voi olla seuran etu.

Olen keskustellut näistä asioista eri yhteyksissä ja saanut vahvistusta ajatuksilleni. Olen vakuuttunut, että TPV:n kaltaisella urheiluseuralla on tässä ajassa tilaus. Ja toivonkin, että hiljattain valittu uusi hallitus ottaa huomioon myös tässä esitetyt näkökulmat. Te teette tärkeää ja hienoa jalkapallotyötä. Porukka on pieni ja resursseja vähän, joten on tarkasti mietittävä mihin panostetaan.

Horisontissa kuitenkin pauhaa voimistuva sininen aalto, johon on reagoitava. Se on tehtävä johdonmukaisesti ja avoimesti linjaten. Oman toiminnan tulee olla lähtökohtana, tapahtuu tulevaisuudessa mitä tahansa. Minun ja monen muun tamperelaisen taivaanranta on ollut ja tulee aina olemaan Punainen. Kasvetaan sitä kohden. Tehdään ja tavoitellaan tähtiä – tänään ja huomenna.

Kannattajat kameran varressa (TPV-NJS 3.10.2015)

Kannattajat kameran varressa (TPV-KäPa 5.9.2015)

Kannattajat kameran varressa (Ilves-Kissat-TPV 18.8.2015)

Kannattajat kameran varressa (TPV-JäPS 25.7.2015)

Sanoja paitsioansaan jämähtäneille

Lyyrinen liukutaklaus rasismille by Nasse Henrikson:

PUTKI

Putkesta työntyivät pallomiljonäärit

värjätyissä sotakampauksissaan,

nappulakengissään ja raitapaidoissaan.

Lehtereillä hieman vähemmän

ansaitsevat virittelivät

kurkkutorviaan, poskisolistejaan

ja salakuljetettuja soihtujaan

palavaksi huuto- ja tulimyrskyksi,

jota keltaliiviset toimenmiehet

silmät kovina valvoivat.

Sininen taivas,

ilkamoiva aurinko,

viheriäinen nurmi

ja pallon potkijat

maailman joka kolkasta

valmiina taistelemaan

voitosta ja kunniasta.

Ja oikeudenjakaja

heittämässä kolikkoa,

tunnustellen rintataskun

keltaista ja punaista korttia

asetellen pilliä huulilleen

puhaltaen myrskyn valloilleen

ja kaikki ne värit.

Joita sinä päähän potkija

mustavalkoisen tunnelisi kaivaja,

oman agendasi synkkä yksinpuhuja

raivoavan myrskysi silmässä

kulkisit silmät ummessa,

pelossa ja vihassa

niin kuin sotaveteraani isoisäsi,

jolla oli sentään oikea vihollinen.

Sinäkin haluat löytää sellaisen,

jolle näyttäisit keskisormeasi,

huutaisit rumat huutosi,

julistaisit oman sotasi,

olisit niitä vastaan,

joiden sotakampaukset,

paidan raidoitukset ja

kengännauhat eivät

sopineet sinun puhtaan rotusi

hygieniaan.

Ja kun peli kävi värikkäämmäksi,

sinä ummistit

silmäsi entistä tiukemmiksi,

sukelsit syvemmälle tunneliisi,

vajosit maailmaan,

jossa erilaisuudet

ja vaikeudet olivat

joko vitivalkoisia tai sysimustia,

jossa rajat olivat selkeitä

hidastetun maalikameran

teräväpiirtoviivoja.

Ja kaikki tämä vain siksi,

koska olit syntynyt paitsiossa!

Vaan paitsioansaan

voi vajota myös moni

taitava kirjavapaitainen

tv-kameroiden loisteessa

koulutettu lausuja,

joka miellyttävällä äänenpainolla,

selkeällä artikulaatiolla

kykenee asettamaan

banaanisaarten rantapoikien

letkeän heilumisen

räntäsuossa rämpivien,

suorassa rivissä

seisovien alapuolelle.

Ja vaikka meidän

selkäpiitä painaa yhä

heitettyjen Molotovin cocktailin,

maksettujen sotakorvausten ies

ja vaikka tuon ikeen alla

osaamme rakentaa langattomia

tietoliikenneverkkoja

ja painaa avaimenperien

sähköisiä nappeja,

jotka saavat Bemarien ovet

huutamaan vik-vik

marraskuisena maanantaina,

silti emme ole

lämpöisen ilmanalan

matalamman teknologiapaineen

yläpuolella.

Ja vaikka osaamme olla

totisia myös silloin,

kun kevätaurinko on

jo sulattanut tien pinnan

rikkoneen roudan,

silti se kentän laidalla

suurilla kirjaimilla huutava

EI RASISMILLE

koskee meitä kaikkia!

Me kaikki,

niin kirjavapaitaiset

kuin mustavalkoiset

pystymme muuttumaan ja

muuttamaan asenteita,

jos vain haluamme

ja uskallamme!

Jalkapallo ei ole taidetta osa 2

Jalkapallo ei ole taidetta -vuodatuksen jälkimmäinen kappale.

Onko jalkapallollamme historiaa?

Kotimaisen jalkapallon historiaa vaivaudutaan harvoin sen suuremmin miettimään. Tiettyjä asioita muistetaan kyllä nostaa esille. Kuten se, että on muka pesäpallon vika että suomalainen futis ei ole yhteisöllisesti samassa asemassa kuin ns. jalkapallomaissa. On totta, että Tahko Pihkalan toimesta pesäpallo valikoitui suojeluskuntien ja Suomen armeijan lajiksi. Mutta selittääkö se muka oikeasti sen, miksi futis ei ole meillä ”peoples game”, kansan laji? 

Sitä paitsi: aika harvassa ovat ne maat, joissa armeija on mahtikäskyllään juurruttanut intohimon jalkapalloon. Moni sotilasjuntta on käyttänyt futista räikeästi hyväkseen, mutta rakkauden lähettilääksi ei armeijoista tässäkään tapauksessa ole.

Suomessa on ylipäätään vain vähän yrityksiä ymmärtää jalkapallon kulttuurihistoriaa. Mutta näkökyvyttömyys rienaa myös suhdetta nykyaikaan. Jääkiekko koetaan isoveljeksi, joka vie iskän auton ja naapurin tytön. Ja voihan se ollakin niin. Mutta miksi jäädä itkemään tätä?

Suuri taide on usein kummunnut henkilökohtaisesta kärsimyksestä ja on kokonaisia taiteenlajeja, joiden keskiössä on varmuus menettämisestä ja onnettomista lopuista. Ei se saa silti estää toimintaa. Häpeästä, kateudesta ja kärsimyksestä pitää imeä voimaa. Katsokaa etelä-amerikkalaisia jalkapallokulttuureita: niiden kasvot ovat täynnä iloa, jota silmäkulmasta valuvat kyyneleet ruokkivat.

Ehkä meidänkin pitäisi katsoa ensin omaan kärsimykseemme ja oppia elämään se hyväksyen. Miksi niin harvoin uskallamme tarkastella lajia sellaisena kuin se on? Miksi on niin paljon helpompaa katsoa oman kentän ulkopuolelle ja nostaa syyttävä sormi.

Kohti suurempaa epävarmuutta

Niin kauan, kuin me jalkapalloihmiset emme kysy vaikeimpia kysymyksiä itseltämme, on laji kotimaassamme tuomittu keskenkasvuisuuteen. Pelkkä intohimo ja ylpeys ei vielä riitä, vaan on oltava myös analyysia, jopa itseinhoa. On huudettava äänensä rikki korvessa, oman porukan kesken, ja kärsittävä kunnon nälkätaiteilijan lailla.

Jalkapallo ei voi koskaan olla taidetta. Mutta tullakseen aidosti suvereeniksi lajiksi, on jalkapallon siedettävä sitä, mikä taiteessa on itsestään selvää: epävarmuutta. On luotava yhteisö, joka ei seiso yhdessä rintamassa, vaan saa vahvuutensa moninaisuudesta. Yhteisö, jossa kaikki ymmärtävät toimintaympäristön realiteetit ja etsivät siihen luovia ratkaisuja. Meidän on opittava tajuamaan suomalaista jalkapalloa paremmin, jotta uskallamme olla entistä epävarmempia, jotta uskallamme olla enemmän erilaisia.

En tarkoita tällä tilannetta, jossa jokainen pelaa omaan maaliin enkä etenkään sitä, että jokainen näkemys olisi yhtä arvokas. Mutta kokonaisuuden kannalta on hyväksi, että ”vääriä” näkemyksiä on runsaasti. Ne pakottavat ajattelemaan ja uusiutumaan.

Älä rakenna, pura

Suomalaisen kirjallisuuden perusta on realismissa. Realismin kaapu on pitkä ja toisinaan mielikuvitukseton. Silti realismi tarjoaa lähtökohdan, jonka avulla oma toimintaympäristö tunnetaan. Perinteitä arvostetaan ja ennen kaikkea kotimaisesta kirjallisuudesta ollaan ylpeitä. Päätaloille ja kumppaneille hymähdellään joskus ironisesti, mutta realismin rukiista reikäleipää nakerretaan hyvällä tahdolla.

Olennaista on ymmärtää, että siihen ei ole koskaan jääty kiinni. Realistinen traditio on olemassa, mutta sitä haastetaan jatkuvasti. Valmiiksi annettuun ei tyydytä. Kirjoitetaan vaikka itsetarkoituksellisen käsittämätöntä lyriikkaa ihan vain osoituksena siitä, että on tärkeää nähdä toisin, tehdä toisin.

Suomalaisessa futiksessa puhutaan jatkuvasti lajikulttuurin rakentamisesta. Minusta pitäisi olla uskallusta myös purkaa sitä. Rikkoa palasiksi ja miettiä, mitä todella tahdotaan. Keskustella avoimesti ja vailla ennalta asetettua agendaa.

Annan yhden vertauksen: miksi koemme niin kovin olennaiseksi, että jalkapallomaajoukkue selviytyisi arvokisoihin? Opimme lajista mitään sen avulla? Nouseeko pelaamisemme taso laajasti tämän jälkeen?

Käännetään tarkastelukulma kirjallisuuteen: en ole koskaan kuullut, että maamme kirjallisen kulttuurin kannalta olisi jotenkin välttämätöntä, että jokin kirjailijoistamme saavuttaisi Nobel-ehdokkuuden. Tai että mahdollisen Nobel-palkinnon jälkeen suomalainen kirjallisuus kokonaisuudessaan ottaisi askeleen eteenpäin.

Esittämäni väitteet jalkapallon ja taiteen suhteista ovat täysin yhteismitattomia ja tarkoitushakuisia. Mutta ainakin ne ovat aidon epävarmuuden synnyttämiä, eriskummallisia ajatuksia. Minä puran, jotta pätevämmät pääsevät rakentamaan.

Jalkapallo ei ole taidetta

Koska Punkkia ja Palloa -tapahtumassa taklataan rasismia nurmeen mm. runouden avulla, esitän tänään ja huomenna muutaman ajatuksen jalkapallon ja kirjallisuuden suhteesta. Teksti julkaistaan kahdessa osassa, jotta se vastaisi ikämiessarjaan ennättäneen kirjoittajan kuntopohjaa.

Jalkapallo ei ole taidetta - osa 1

Yksi puistattavimmista kliseistä on seuraava: ”jalkapallo on taidetta”. Ei ole. Se joka niin väittää, ei ymmärrä jalkapalloa eikä taidetta. Kumpikin sisältää esteettisen elementin, mutta ilmiöinä ne ovat omalakisia.

On silti mielenkiintoista verrata jalkapalloa ja taidetta kulttuurisina käytäntöinä. Tapana elää ja olla oman intohimonsa parissa. Tässä ei puhuta nyt rahasta, sillä raha ei mittaa viime kädessä kuin omaa itseään. Tyypillinen suomalainen taiteilija on ihan yhtä persaukinen kuin tyypillinen suomalainen futari. Rahalla on loppujen lopuksi vain vähän tekemistä arjen toiminnan kanssa. Toki raha helpottaa, mutta sillä ei voida selittää ilmiötä itsessään.

Puhun nyt sisäisestä palosta ja omanarvontunnosta. Kyse on siitä, mihin omaa toimintaansa suhteuttaa: mikä on se suurempi kuva, johon pensselinjälkensä maalaa tai laajempi pelikenttä, johon nappulakenkänsä painaa.

Mikä ihmeen akatemia?

On totta kai selvää, että taidetta tuetaan institutionaalisesti vahvasti. Suuri ero taiteen ja urheilun välillä löytyy ainakin koulutusjärjestelmässä. Monella taiteenalalla on tarjolla korkealuokkaista opetusta antavia opinahjoja. Jalkapallon puolella laadukasta toimintaa on vielä vähän ja se on yksittäisten seurojen ”akatemioiden” varassa. Jotta ”akatemioista” tulisi oikeasti akatemioita, pitäisi niiden kytkeytyä vahvemmin osaksi varsinaista koulujärjestelmää.

Ennen kuin tämä on mahdollista tai edes järkevää, pitäisi futisakatemioiden määritellä paremmin oma toimintansa ja suhteensa jalkapallotraditoon. Miksi toimitaan, kuten toimitaan? Mihin perinteeseen toiminta pohjaa? Mikä on se perusteltu uskomus ja näkemys jalkapallosta, jota akatemia haluaa puolustaa ja uusintaa? Jos tähän ei osata vastata, on kai turha penätä ulkopuolisten resurssien perään. Kuten jo totesin, raha itsessään ei anna yhtään ratkaisua.

Ymmärtääkö lajiyhteisö itseään?

Tässä kohtaa tullaan ylpeyteen ja oman paikkansa tunnistamiseen historiallisessa jatkumossa. Palataan hetkeksi taiteeseen. Ei suomalainen taideyleisö useinkaan valita oman taiteenlajinsa kehnoa tasoa. Ajatelkaapa vaikka Finlandia-palkintoa: olisi täysin absurdia, jos Finlandiadiktaattori vertailisi kotimaista kaunokirjallisuutta vaikkapa saksan- tai englanninkieliseen kaunokirjallisuuteen. Tähän ei ole tarvetta. Kaikki hyväksyvät resurssien niukkuuden ja rajallisen kielialueen – hyvää ja laadukasta jälkeä syntyy tästä huolimatta.

Kotimainen kirjallisuusinstituutio tunnistaa omat vahvuutensa ja traditionsa ja keskustelee niistä kriittisesti. Vahva identiteetti tuottaa toisinaan kirjallisuutta kirjallisuuden vuoksi, mikä on hienoa. Se osoittaa, että kirjallisuus kulttuurisena ilmiö pyrkii jatkuvasti ymmärtämään itseään omista lähtökohdistaan. Ei siellä usein mietitä, että mitä vaikkapa Ruotsissa tehdään toisin.

Olemmeko jalkapallossa lähelläkään tilannetta jossa aidosti ymmärtäisimme omaa toimintaamme osana yhteisöä ja osana omaa jalkapalloilullista traditiota? Missä määrin seurat tai kannattajat todella arvostavat vanhoja pelaajia ja toimihenkilöitä? Usein kuulee puhetta juurista, mutta vain harvoin niitä tuodaan näkyville.

Pelkkä nimien tiputtelu historian lehdillä ei sitä paitsi riitä. Meidän pitäisi pystyä paremmin hahmottamaan, miten jalkapallo pelinä ja ilmiönä koettiin aiemmin. Pitäisi konkreettisesti tajuta se, että jalkapallokulttuuria ei tarviste ”synnyttää”, sillä se on jo ollut olemassa pitkään. Kaikki se, mikä tänään tai huomenna tapahtuu, on vain yksi nivel tuossa jatkumossa.

Mainoslause sanoo: Sinä olet jalkapallokulttuuri. Tottahan tämä on, mutta älä luule, että sinä omistat futiskulttuurin. Asia on toisin päin: jalkapallokulttuuri lainaa meitä hetkeksi ja jatkaa eteenpäin, kun minä tai sinä emme enää jaksa.

Moni kirjailija on teoksissaan syvästi tietoinen omasta kuolevaisuudestaan ja velasta heitä edeltäneelle kirjallisuudelle; sitä velkaa moni maksaa koko uransa ajan. Ja kirjallisuuden lukijat ovat uskollisia arkunkantajia, he kantavat, he kannattavat. Suomalaisessa futiksessa pitäisikin katsoa enemmän menneisyyteen. Vasta silloin voimme tajuta, mihin meidän tulisi tulevaisuudessa suunnata.

Jatkuu...

Punkkia ja Palloa Vol.1

Tammelan Voima järjestää Punainen kortti rasismille -matsin jatkobileet Telakalla keskiviikkona 15.7 kello 21.00 alkaen.

Tapahtumasivut löytyvät täältä.


Tarjolla on pirun hyvää punkkia ja runoutta. Mestoilla mm. Atik Ismail, joka harvemmin heittää runokeikkaa. Bändeinä Kaupungin Valot, The Achtungs, The Underclass.

Kekkerit alkavat Tammelan Pallokentällä, jossa nähdään paikallistaisto TPV-Ilves-Kissat. Sielläkin on monenlaista häppeningiä. Ottelusivut löytyvät täältä.

Yhteislippu matsi+jatkot naurettavaan 10 euron hintaan. Näitä myydään Tammelassa ottelupäivänä kello 16.00 alkaen.

Gegen nazis, eiks ni?

Kannattajat kameran varressa (TPV-NJS 14.6.2015)

Videomateriaalia sunnuntain pelistä.


Kooste kuvattu tällä kertaa varakameralla. Näkyy kuvanlaadussa, pahoittelumme.

Kannattajat kameran varressa (TPV-Atlantis FC 24.5.2015)

Videomateriaalia sunnuntain pelistä.


Kooste ottelusta.


Uudella tontillaan peli peliltä parantava Syrjäsen Teppo!

Huomenna uppoaa

Kannattajat kameran varressa (TPV-KäPa 16.5.2015)

Videoinnit Tammelassa pelatusta ottelusta TPV-KäPa 16.5.2015.


Maalikooste ja ottelun vaaralliset tilanteet.


Jututettavana kauden vahvasti aloittanut Rudi Dieter.

Pallokenttä kuuluu kaikille

Tammelan Pallokentän pitäisi olla tamperelaisen jalkapallon pyhättö. Tänä keväänä on vaikuttanut siltä, ettei se pidä paikkaansa. Stadion, joka ei aikanaan täyttänyt liigakelpoisuuskriteereitä on vuonna 2015 luovutettu pelkästään liigapalloilun käyttöön. Elämme merkillisiä aikoja.

Tämä on tamperelaisessa jalkapallossa surullisen tyypillistä. Kun jokin seura nousee hetkellisesti selkeään ykkösasemaan futiskartalla, aletaan sitä kabineteissa ja kahvipöytäpuheissakin kritiikittä suosia. Unohdetaan historia ja kaupungin futiksen kokonaishyöty.

Enkä nyt syyttele Ilvestä. Syytän Veikkausliigaa ja Palloliiton sarjaohjelman laatijoita realismin puutteesta. Tammela on harvoin ollut pelikunnossa ennen toukokuun puolivälin tienoita. Syytän kaupunkia yhden joukkueen edun suosimisesta muiden kustannuksella. Etenkin kun tuosta suosimisesta kertyvät kustannukset lankeavat sellaisten seurojen maksettavaksi, joiden toiminta perustuu talkootyöhön. Minusta tässä tuupitaan pienempää niin, että naama vinkuu vasten Pyynikin muovimattoa.

Tammela on sitä paitsi historiallisista syistä nimenomaan TPV:lle merkityksellinen. TPV:n syntyi vuonna 1930 pitkälti tammelalaisten pelaajien voimin. Paltsarien talkootyö oli suuressa merkityksessä, kun Paltsu saatiin avattua vuotta myöhemmin. Eikä sekään ole mikään vahinko, että tämän nykyisen kannattajaryhmän nimi on Tammelan Voima. Tuntuu pahalta, kun vieraat nappulakengät tallovat teepeeveeläistä maaperää ja me katsomme tätä sivusta, muovimatoilta, jenkkifutiskentiltä.

Toivon kaupungilta tasapuolista kohtelua kaikille seuroille. Ei voi olla oikein, että kaikki muut tekevät tilaa kentän isoimmalle kaverille. Tähän kaupunkiin on aina mahtunut useampi kuin yksi totuus. Muistetaan se myös vuonna 2015.

#10 Sergei Korsunov & #10 Wusu

Haastattelussa Legenda ja tuleva sellainen. Teknisistä ongelmista johtuen lauantain pelin jälkeen kuvatut videot saatiin vasta nyt blogiin. Ensimmäisenä FC Vaajakosken Wusu.



Seuraavassa Sergei!

Nolla-kolme

Radio Jerevan

Keski-iän ja kuoleman välillä huojuvat kannattajat ovat alkaneet leikkiä somella ja siitähän ei hyvää seuraa. Nyt siitä saa sitten halutessaan kärsiä muutkin ja vieläpä livenä.

Homman nimi on Colissa. Kuten kaikki noin viisi seuraajaamme tietävät on Tammelan Voimalla oma twittertili. Colissa on sovellus, jonka avulla voi jakaa livestreamiä twitterin kautta. Kun "lähetys" alkaa, julkaisee Colissa Tammelan Voiman kautta tweetin, jossa on linkki lähetykseen. Mitään erillisohjelmia katsominen ei vaadi. Vastaanottajan ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin klikata tuota linkkiä.

Kuvan laatu on surkea. Sitä ei edes kannata yrittää katsoa kännykän näyttöä suuremmissa härpäkkeissä. Laite, jolla kuvaa lähetetään on vanha ja onneton Sony xperia. Audiovisuaalinen elämys on luokkaa pulgaria. Äänenkään laadusta ei ole takeita.

Lähetys on katsottavissa vain sen ajan kun kamera käy. Mitään ei taltioidu mihinkään.

Ajatuksena on lähettää kauden avauspäivästä pientä ennakkotunnelmaa, ehkä vähän haastatteluja ja sellaista. Fiilispohjalla mennään. Mitään ei ole tarkemmin mietitty, ja luultavasti huomenna joku asia nolottaa perkeleesti. Matsin aikana kuvaa ei lähetetä, sillä peli on pyhä.

Kuvamuistoja kaudelta 2014

Tifon suunnittelua...

Ja toteutusta.

Tuli kiire hyvästellä Ahonen ja kesälomareissulta jouduttiin palaamaan pikavauhtia, että ehdittiin Ikeaan ostamaan muuttolaatikoita pahveiksi.

300 ilmapalloa täytettiin kolmeen ultraan, hauskaa oli!

Ja laulukirjojakin ehdittiin jossain välissä väsäämään.

Anopin pyykkitelineessä ovat syntyneet jo monet pikatifot.

Viimeisen ottelun tunnelmat, TEE PEE VEE!!!

Kannattajilta lähti perinteinen kostea tervehdys pelaajien saunailtaan, erästä tölkkiä metsästettiin raivoisasti ympäri kaupunkia..

#3 Risto Vihinen, NEVÖ FÖGET.

#2 Jussi Perttula

Lahti Akatemiaa vastaan pelatun harjoitusottelun jälkeen haastattelimme Jussi Perttulaa. Videolla kuullaan loppuun asti taistelevan pakkimme teesit Pohjois-Irlannin kaatoon.

#1 Mikko Kruuti

Haastattelussa ykkösmaalivahtimme Mikko Kruuti, viileän varma niin kameran edessä kuin maalinsuullakin. Kuvanlaatu sen kuin huononee, pahoittelumme siitä. Työstämme ongelmia...

TPV - MuSa 14.3.15 klo 16.15 Pirkkahalli

Striimi pelille alkaa n. 16:15. Peli saattaa alkaa hieman myöhässä hallissa pelattavan aikaisemman ottelun takia.

Tämähän on samasta kaupunnista kuin Musa:

https://m.youtube.com/watch?v=ioNNo2rKnlc

Mutta vai Musa on huomenna paikalla. Striimiä pukkaa.

"En minä näe perusteita jatkopaikalle"

Huomenna perjantaina on iso päivä. Muista, normaalikokoisista päivistä se eroaa siinä, että silloin pelataan Paltsarien kauden ensimmäinen kilpailullinen ottelu. Täpötäysi Pirkkahallin hornankattila tulee riehaantumaan, kun legendaarinen turkulainen palloiluseura saapuu haastamaan Tampereen hienoimman seuran. Tai ainakin jotakin sinnepäin.  Hallin täyttämisen ei luulisi olevan liian kova haaste, vaikka kaupungissa pelataan jotain salibandya samaan aikaan.

Kyseessä on Suomen Cupin ottelu, joten se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen.

Otsikoin nureilusta huolimatta uskon punaisten mahdollisuuksiin tässä ottelussa. Tässä vaiheessa (harjoitus)kautta altavastaajien yllätysmahdollisuudet ovat korkeimmillaan. Tämä nähtiin muun muassa viime kaudella, kun silloin Kakkosessa pelannut FC Hämeenlinna pudotti liigaseura Jaron.

Kuva: Näilläkö mennään?

On mielenkiintoista nähdä onko netin syövereissä huhuiltu uusi vahvistus jo TPV:n riveissä tässä ottelussa. Huutaako Rike? Maalako Masa? Tule, näe ja koe. Ja näin.

Suomen cup TPV - TPS pe 6.3.15 klo 20.00 Pirkkahalli

Turha lähteä nöyristeleen sillä vain voitto merkkaa jotain. Seuraavalle kierrokselle arpajaisista tuli vastaan vanha tuttu Porista, Jazz. Perjantain jälkeen ratkeaa, kiinnostaako se peli laisin. Maalintekijöitä meillä on mutta kestääkö puolustus Jussi Aallon ja kumppaneiden hyökkäykset? Nyt, jos koskaan tarvitaan johtajuutta puolustukseen, son sun pesti, Super Tommi! C'mon punaset!

Kannattajat kameran varressa (Ilves-Kissat-TPV)

Kooste Pirkkahallissa pelatusta harjoitusottelusta Ilves-Kissat - TPV 24.2.2015.

Ilves-Kissat - TPV 21.2.15 klo 12.00 Pirkkahalli

Toimittaja on varmaankin hieno mies ja kova panemaan?

TPV:n kannattajat liputtavat Tammelan stadionhankkeen puolesta. Lähetimme Kaupungin kirjaamoon alla olevan vetoomuksen viikolla 7/ 2015.

VETOOMUS SEISOMAKATSOMOIDEN PUOLESTA

Jalkapallo elää kannattajistaan. Juuri he tuovat väriä ja tunnelmaa katsomoihin. Kannattajien näkemys tulee ottaa huomioon, kun stadionhanketta viedään eteenpäin. Tampereen Pallo-Veikkojen kannattajaryhmä, Tammelan Voima, haluaa esittää vetoomuksen seisomakatsomojen sisällyttämiseksi Tammelan stadionsuunnitelmaan.

Seisomakatsomot ovat elimellinen osa aitoa jalkapallostadionia. Jalkapallokulttuurin kasvu ja juurtuminen edellyttää aktiivikannattajien panoksen lisäksi myös oikeita tilallisia ratkaisuja. Erillinen kannattajille varattu katsomonosa on stadionin sydän. Koska sydämessä on kaksi kammiota, pitää myös jalkapallostadionin sisältää kaksi seisomakatsomoa – sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen kannattajille omansa.

Tunnelman lisäksi seisomakatsomojen tarpeellisuutta voidaan perustella myös turvallisuussyin. Kannattajaryhmien valvonta on ikävä tosiseikka, jota mekään emme voi valitettavasti sivuuttaa. Kun ryhmille varataan selkeästi muusta katsomotilasta erottuva alueensa, on myös järjestyksenvalvonta helpompaa.

Seisomakatsomoiden tarve on kuitenkin ennen kaikkea yhteisöllinen asia. Kannattajaryhmät luovat omat iloiset heimonsa, jotka kantavat ylpeydellä seuransa väriä. Luodaan Tammelan uudesta stadionista paikka, jossa nämä värit näkyvät ja kuuluvat.

Tampereella 12.2.2015

Tampereen Pallo-Veikkojen kannattajaryhmä Tammelan Voima

Kannattajat kameran varressa (TPV-NJS)

Videoinnit Pirkkahallissa pelatusta harjoitusottelusta TPV-NJS 7.2.2015.


Kooste ottelusta. Osa äänistä puuttuu teknisten ongelmien vuoksi.


Haastattelussa superjunnu sanan varsinaisessa merkityksessä; Mauro Severino.

Lisää striimaustestiä TPV - NJS

Striimaustesti uudella laitteistolla. Joitain ongelmia saattaa esiintyä, jättäkää niistä palautetta kommenttiboksiin. Muutakin palautetta saa antaa! Edit. Peli alkaa hieman myöhässä.

Kannattajat kameran varressa (TPV-SJK)

Videoinnit Pirkkahallissa pelatussa harjoitusottelussa TPV-SJK 24.1.2015.


Ottelukooste. Tällä kertaa mukana tilanteet molemmissa päissä. Bonuksena autenttiset kommentoinnit ja muut reaktiot.


Haastattelussa TPV-ikoni, oma kulttipelaajamme ja puolustuksen supermies Tommi Smeets.


Jututettavaksi pääsi myös lauantain ottelussa puikoissa ollut valmentaja Kari Sainio.

TPV - SJK striimitestaus

Meidän toinen striimitestaus, joten laatu on sen mukaista. Mikäli kenelläkään on aikaisempaa kokemusta, niin ehdotuksia mahdollisesta seuraavasta kuvauslaitteesta otetaan vastaan. Muutakin palautetta voi jättää kommenttiosioon!

Suuria odotuksia?

TPV:n kausi starttaa tänään toden teolla, kun vastaan asettuu mielenkiintoinen mittari, Veikkausliigassakin menestynyt SJK. Vaikkei tässä vaiheessa kautta voikaan pelillisesti kovin kummoisia ihmeitä odottaakaan, on silti hauskaa päästä katsomaan miten meikäläiset selviävät isompiaan vastaan. Kun ei ole mitään paineita tai sinänsä hävittävää, niin pelissä voi käydä lähes miten vaan. Paitsi Paltsareiden tappio on mahtoton. Ja vaikka joukkuepeli ei olekaan hioutunut vielä lähellekään liukkaimmin soljuvinta uomaansa, niin tamperelaisten riveissä kentällä kirmaa muutamia yksilöitä, joita kannattaa seurata ja joiden edesottamuksia saamme toivottavasti seurata koko kauden loppuun saakka, aina nousujuhliin saakka. Mauro, Jokinen, Koroma, Korsunov... Onhan niitä.

Mutta entäs nuo nousujuhlat? Kannattaakohan niistä edes haaveilla? Itse olen päättänyt, että en aio tällä kaudella langeta siihen ansaan. Viime vuoden karmea pettymys kummittelee vieläkin niin vahvasti takaraivossa. Jos joku on sattunut unohtamaan, niin meillähän oli tuolloinkin keväällä kasassa aivan huikea miehistö, jolla olisi pitänyt pärjätä heikohkossa lohkossa paljon paremmin. Ja viime kauteen verrattuna tuntuu, että alapään pitävyys on jopa hieman heikentynyt. Toivottavasti sinne saadaan vielä lisätilkettä. Mutta se mitä tässä aamukahvin lomassa aloin oikeastaan kirjoittamaan, koskee yleisimmin toiveitani kauden suhteen. Toki viime vuoteenkin mahtui paljon positiivista, mutta jotenkin sekavaa ja päämäärätöntä meininki liian usein oli.  Punainen lanka puuttui!

Tahtoisin nähdä pää pystyssä taistelevan TPV:n, joka ei luovuta, vaikka tappio häämöttäisi. Haluan nähdä rohkean ja liikkuvan joukkueen, joka ei lamaannu, vaikka omissa soi. En halua nähdä kanssapelaajien syyttelyä, vaan toisten kannustamista ja rakentavaa palautetta. Haluan, että valmentajat osaavat reagoida tilanteisiin ja tarvittaessa muuttaa omia toimintamallejaan uusien tilanteiden edellyttämillä tavoilla. Tahdon, että kaikki joukkueen ympärillä toimivat osapuolet puhaltavat yhteen hiileen joukkueen hyväksi. Katsomoon toivon toki enemmän väkeä ja kannustusta, positiivista ja innostavaa kuten ennenkin. Ja itse koetan nauttia entistä enemmän yksittäisistä pelitapahtumista, ilman että mietin niiden merkitystä sarjataulukon kannalta. Enkä aio tuhlata aikaa murehtimalla sitä, että kaupungista löytyy korkeammalla sarjatasolla pelaava joukkue, jonka varjoon uhkaamme jäädä. Aion keskittyä nauttimaan nykyhetkestä ja sen tuomista elämyksistä. Tahdon kokea ikimuistoisia hetkiä hienon, perinteikkään joukkueen sekä hyvien kavereiden kanssa.

Kannattajat kameran varressa (JäPS-TPV)

Tuotantoryhmämme ensimmäiset (mutta eivät takuulla viimeiset) videointikokeilut Pajulahdessa, JäPS-TPV 17.1.2015.


TPV:n tuore kiinnitys Matti Jokinen pääsi heti kättelyssä fanien tentattavaksi. Miehen näytöt ovat kahdessa ensimmäisessä harkkapelissä olleet niin vakuuttavia, että häntä kutsutaan jo vaatimattomasti Vapahtajaksi.


Myös päävalmentajan kanssa juteltiin mukavia muun muassa tämän hetken tunnelmista ja omista junnuista.


Kokeilu maalikameralla. Kameroita oli vain yksi, joten koosteessa ainoastaan TPV:n maalit ja osa tilanteista. Kuvanlaatua häiritsee edessä oleva verkko...

Omaa tietä

Tampereisella jalkapallolla on pitkät perinteet, mutta seurakulttuuria on osattu luoda surullisen vähän. Ilveksen kabinettinousu liigaan on nostanut jälleen esille diskurssin FC Liigapaikasta, koko kaupungin jalkapallomenestyksestä, jossa seurat väreineen ja identiteetteineen ovat vain välineitä. Mutta miksi ihmeessä kukaan paltsari skoolaisi Ilveksen liigapaikalle?

Vuonna 2011 tamperelaisen jalkapallon näkymät olivat monien mielestä synkät. Tampere Unitedin johto sai syytteet rahanpesusta, ja pesuveden mukana viemäriin meni myös liigapaikka ja laajempikin uskottavuus. Tampereen talousalueen lähtöä liigasta surettiin myös muilla liigapaikkakunnilla, vaikka toki oli myös paljon heitä, jotka toivottivat mielellään niin kutsutun "muoviseuran" unholaan. Seuran, johon ei kuulunut muita joukkueita kuin edustusjoukkue. TamUn aktiivikannattajat tietysti älähtivät ja perustivat lopulta kannattamansa seuran uudestaan alasarjapeleihin. Nyt vasta kolme mestaruutta, himmeämpiä mitaleita ja eurovoittoja saavuttaneella seuralla oli todellinen identiteetti, se eli kannattajistaan, jotka olivat sekä seuran edustajia pelikentillä että sen kannattajia katsomossa. Kannattajat johtivat itse seuraansa.

Mutta laajemmassa mielessä kaupunki ei surrut kovan kohtalon kärsinyttä urheiluseuraansa. Eivät ihmiset olleet varsinaisesti oppineet kannattamaan sitä. He olivat oppineet seuraamaan mestaruus- ja mitalitaistelua, kovia europelejä ja voitonjuhlia. Suurissa peleissä katsomot täyttyivät, mutta jo parilla viimeisellä kaudellaan TamUn yleisömäärät olivat pudonneet selvästi joukkueen pelatessa ainoastaan liigan keskikastin sijoituksista. Sinivihreiden kadottua kokonaan liiton sarjoista, se kosketti lopulta todella ainoastaan hyvin pientä osaa jalkapallon vakioseuraajistakaan kaupungissa. Voisitteko kuvitella mitä seuraisi jos Tappara suljettaisiin jääkiekkoliiton sarjoista? Entäpä jos joku keksisi yhdistää jääkiekkokaupungin kilpakumppanit Tapparan ja Ilveksen Tampere Unitediksi?

Se todellinen Tampere United perustettiin vuonna 1998 keskittämään kahden perinteisen jalkapalloseuran, TPV:n ja Ilveksen edustusjoukkuetoiminta yhteisen lipun alle, eli tuomaan Tampereelle parempaa jalkapallomenestystä.  TPV jättäytyi viime hetkillä fuusiosta ja säilytti oman edustusjoukkueensa, joka kävi vielä pikaisella liigavisiitillä 1999. Tampere United oli näin käytännössä enemmän ilvesläinen projekti, mutta siellä pelasi myös useita TPV-lähtöisiä pelaajia vuosien aikana.

Äkkiseltään voisi veikata, että ihmiset eivät sitoutuneet kannattamaan TamUa koska se oli "muovia". Tamperelainen yleisö on kuitenkin seurannut menestyjiä jo ennen TamU-aikaa. TPV keräsi 1990-luvun yllättävän menestyksensä aikana korkeampaa yleisökeskiarvoa kuin toinen liigaseura Ilves. Hetkittäin taas Ilves on ollut kaupungin suosituin ja on sitä jälleen nyt vuonna 2015. Ongelma on ollut pitkälti sama kuin yleisestikin suomalaisessa jalkapallossa: Seura- ja kannattajakulttuuria ei ole osattu luoda, joten yleisön sitouttamiseen tarvitaan jatkuvaa menestystä tai jonkin sortin uutuudenviehätyksen tuomaa buumia.

Minä en surrut vuonna 2011. Olin toiveikas, sillä seura, jota ei olisi nähdäkseni ikinä pitänyt perustaa katosi kilpailukartalta silloisessa muodossaan. Halusin nähdä toivekkaasti mahdollisuuden ennen kaikkea TPV:n, mutta toissijaisesti myös muiden perinteisten seurojen uuteen nousuun, kun niiltä oli viety kuningatarmuurahainen, jota ne olivat oppineet paisuttamaan esimerkiksi pelaajia kasvattamalla. Seurat joutuivat väkisinkin miettimään omaa edustusjoukkuetoimintaansa uusin silmin.

TPV perustettiin työväenluokkaiseksi seuraksi vuonna 1930, ja siitä eteenpäin sillä on ollut jatkuvasti tähän päivään asti edustusjoukkue. Se pelasi ensimmäiset vuosikymmenensä Työväen Urheiluliiton sarjoja jakautuneessa maassa ennen siirtymistään Palloliiton sarjoihin. Ilves perustettiin vuotta myöhemmin, ja vaikka sen edustusjoukkuetta onkin käynnistetty uudelleen useita kertoja vuosien tai vuosikymmenten lepotilojen jälkeen, on silläkin ollut jalkapallotoimintaa alusta saakka. Lisäksi kaupungista löytyy muun muassa evakkoseura ja eräänlainen nimihirviö Tampereen-Viipurin Ilves-Kissat, sekä toinen perinteinen työväenseura Tampereen Kisatoverit (TKT). Perinteitä pitäisi siis olla riittävästi ammennettavaksi. Nämä seurat ole voittaneet yhtä montaa Suomen mestaruutta kuin TamU, mutta onko sillä lopulta mitään väliä? Seuraidentiteetin täytyy rakentua kestävämmälle pohjalle.

Ilveksen liigapaikka on kuitenkin jälleen nostanut esille ääniä, jotka iloitsevat Tampereen liigapaikasta ja siitä, että nyt on taas syy mennä seuraamaan jalkapalloa. Jokainen saa tietenkin seurata ja arvottaa jalkapalloa oman tahtonsa mukaan, eikä kaikille vain synny luonnollista sidettä yhteen tiettyyn seuraan. Syytä huolestumiseen on siinä kohtaa, kun muiden kaupungin jalkapalloseurojen merkittävät johtajat ja puuhahenkilöt skoolaavat Ilveksen liigapaikalle.

Etenkään meidän seurassamme ei pidä harhautua uskomaan, että yhden seuran menestys olisi Tampereen tai tamperelaisen jalkapallon etu, eikä auttaa tekemään Ilveksestä uutta TamUa, jonka kanssa tehdään "yhteistyötä" omat tavoitteet unohtaen. Yhteistyö on tarpeen joissakin asioissa, kun vaikkapa haetaan parempia olosuhteita jalkapallon harrastamiselle kaupungissa. Edustusjoukkuetoiminnassa on kuitenkin kyse kilpailusta, ja TPV ja Ilves ovat vanhoja kilpakumppaneita. Jo tamperelaiset juniorit oppivat pienestä pitäen että punainen ja keltainen ovat vastakkaisia värejä, jotka edustavat eri logoa ja nimeä. Jopa menestyksennälkäinen tamperelaisyleisö kokoontui liigajalkapallon puutteessa täyttämään Tammelan katsomot, kun Ilves ja TPV kohtasivat kausina 2011-12 Kakkosen tasolla paikallisotteluissa. Derbyt vetivät 2000-4000 katsojaa, vaikka kentällä pelasi amatöörejä ja kyseessä oli kolmanneksi korkein sarjataso.

Menestystä tulee jos on tullakseen, mutta tärkeämpää on että meillä on oma seura johon tahdomme kuulua ja värit joihin on ilo pukeutua.

Ensivaikutelmia ja Jokisen eväät

Vuoden ensimmäiset harjoituspelit eivät koskaan jää mieleen suurina elämyksinä, tai edes välttämättä säällisinä futismatseina. Pelataan sisätiloissa synkässä valaistuksessa kymmenien, tai satojen asiaan todella vihkiytyneiden katsojien edessä ja jokainen kentällä potkaistu veto tai ilmoille parkaistu kirosana jää kaikumaan suuriin harmaisiin messukeskuksen seiniin. Kentällä kirmaa usein itsellesi tuntemattomia edustukseen nostettuja junioreita tai mahdollisesti sekä ensimmäistä että viimeistä esiintymistään tekeviä testimiehiä.

Mutta tärkeintä on sekä pelaajien että kannattajien kannalta, että nämä ottelut ovat aloituspotku uuteen kauteen. TPV:n osalta paketti on myös pysynyt edellisvuoden tapaan hienosti kasassa, joten viime lauantaina Pirkkahallissa Ilves-Kissoja vastaan kentällä kirmasi tuttuja hahmoja. Ja yksi uusi lisäys, sillä joukkueeseen kiinnitettiin Ilveksessä pienempään rooliin jäänyt Matti Jokinen. Naapuriseurassa kannattajien suosikiksi noussut Jokinen pelasi toisen puoliajan lauantain ottelussa ja osui maaliin lähes ensimmäisellä kosketuksellaan. Jokisen eväitä on vaikea arvioida yhden puoliajan perusteella, mutta viimeksi Kakkosessa pelatessaan hän oli erittäin tehokas maalintekijä.

TPV oli aloittanut pallolliset harjoitukset vasta päivää ennen Kissat-ottelua, joten siinä valossa ei ole yllättävää, että Kissojen peli näytti valmiimmalta ja he loivat etenkin alussa enemmän maalipaikkoja. TPV kiri kuitenkin lopulta kahden maalin takaa tasapeliin. Jokisen lisäksi punaisille osui Marcio Severino. Kun valmentaja Jari Pylkkönenkin totesi TPV:n sivuilla pelissä olleen enemmän vauhtia kuin järkeä, riittänee se kiteytykseksi pelin yleisilmeestä. Katsojalle kannalta vauhdikas vääntö toki kelpaa aina.

TPV pääsee jatkamaan alkavaan kauteen pitkälti samalla vuonna 2013 aloitetulla pohjalla. Valmennuskaksikko Pylkkönen-Sainio jatkaa ja sopimuksia on kirjoitettu parikymmentä kappaletta. Lähes kaikki edellisvuosien avainpelaajat  muun muassa Sergei Korsunovin ja Tommi Smeetsin johdolla jatkavat joukkueessa. Lisäksi 15-vuotiaat superunnut Severinon veljekset on nostettu edustukseen. Pohja on hyvä, ja se lupaa odottaa ainakin yhtä aktiivista ja viihdyttävää peliä kuin kahtena edellisenäkin kautena.

Ehkä suurin kysymysmerkki Paltsareilla tässä kohtaa on puolustuspään kokoonpano. Viime kauden luottopelaajista sopimuksen ovat tehneet toistaiseksi Tommi Smeets, Jussi Perttula ja Vili-Atte Mäkinen, mutta myös Risto Vihinen pelasi ottelussa Ilves-Kissoja vastaan. Loppukaudesta joukkueeseen siirtynyt Henri Louste saanee suuremman roolin alkavalla kaudella. Viime kauden kaikki pelit pelannut maalivahti Mikko Kruuti jatkaa myös joukkueessa.

Keskikenttä on säilynyt pitkälti ennallaan ja peliä rakennetaan jälleen kymppipaikalta Sergei Korsunovin johdolla. Samu Jokela ja Teppo Syrjänen ovat laadukkaita keskikentän pohjapelaajia tällä sarjatasolla, ja Aleksi Pylkkönen pystyy pelaamaan useampia eri paikkoja keskustassa.

Hyökkäyksessä joukkue kärsi viime kaudella monesti todellisen maalintekijän puuttumisesta. Loppukaudesta kliseisesti sanottuna pirteästi esiintynyt Mauro Severino ja tulevaksi kaudeksi hankittu Matti Jokinen tuovat laajuutta tälle osastolle. Myös jaloistaan näppärän Mika Ahosen huhutaan vahvasti palaavan sarjakauden alussa punanuttuihin.

Maalintekijän puuttumisen lisäksi TPV:n huolenaiheita viime kaudella olivat surkuhupaisa vierassaldo ja loppukauden pelillinen romahdus. Toki kääntäen TPV on myös ollut viime kausilla rautaa kotiotteluissaan Tammelan sametilla. Vierastulosten parantaminen on kuitenkin välttämätöntä lohkovoittoa tavoittelevalle joukkueelle.

TPV aseteltiin hieman yllättäen Etelälohkoon ensi kaudeksi, mutta tämän talven moninaisten lisenssisotkujen myötä myös Kakkosen lohkoissa nähdään väistämättä muutoksia ennen kauden alkua. Etelälohko toisi kannattajille uusia ja mielenkiintoisia matkakohteita, mutta toisaalta mahdollisesti myös joukkueelle Länsilohkoa kovemman pelillisen haasteen.

Kuukauden sisällä kannattajat pääsevät nauttimaan jo kilpailullisista otteluista Suomen Cupin myötä. Liiallisen cup-huuman välttämiseksi kilpailu aloitetaan talvipakkasilla sisähalleissa ja liigajoukkueita ripotellaan mukaan vasta pikku hiljaa muutaman seuraavan kierroksen aikana. Kun alkukierroksilla mukana ovat vielä maantieteelliset korijaotkin, saadaan ensimmäisessä cup-ottelussa useimmiten vastaan jokin tuttu joukkue omalta seudulta.

Mutta silti. Jalkapallo on jälleen palannut, ja talvipakkasten keskellä se kyllä kelpaa.